Vantaan Kelokuusen päiväkodissa on tänään jouduttu kertomaan lapsille, miksi yksi kavereista ei palaa enää koskaan hoitoryhmäänsä.
Pääsiäispyhien jälkeisenä tiistaina Vantaan Kelokuusen päiväkodissa palattiin arkeen surullisissa tunnelmissa. Poliisi tiedotti pitkäperjantaina, että päiväkodissa reilua viikkoa aiemmin loukkaantunut 2-vuotias oli menehtynyt vammoihinsa.
Päiväkotiin tulijoita vastassa oli puolitankoon laskettu lippu.
– Päiväkotiin palaaminen on sujunut rauhallisesti surullisissa tunnelmissa. Huoltajilla on ollut paljon kysymyksiä, joihin henkilökunta on vastannut, kertoo vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ilkka Kalo MTV:lle.
– Huoltajien kysymyksiin vastataan ja huoltajat voivat olla yhteydessä Vantaan kriisipäivystykseen ja opiskeluhuollon kuraattoriin ja psykologiin tarvittaessa.

Päiväkodissa jouduttiin tänään kertomaan lapsille, että yksi lapsista ei enää palaa koskaan hoitoryhmäänsä.
– Tapahtuneesta on kerrottu lapsille ikätasoisesti vastaten lasten kysymyksiin. Opiskeluhuollon henkilöstö tukee päiväkodin henkilökuntaa asian käsittelyssä lasten kanssa.
Myös päiväkunnan henkilökunta on saanut tukea raskaaseen tilanteeseen.
– Henkilökunta on saanut heti tapahtuman jälkeen kriisitukea ammattilaisilta ja kriisituki jatkuu niin pitkään, kun siihen koetaan tarvetta.

