Olympiavoittaja Pauli Nevala muistelee koskettavasti parasta ystäväänsä Jorma Kinnusta – ”Monelle tulisi suru puseroon jos joutuisi kulkemaan ne jäljet, jotka Jorma kulki”

LUE MYÖS: Keihäslegenda Jorma Kinnunen on kuollut

Nevala on syntyi vuonna 1940, Kinnunen vuotta myöhemmin. Nevala sanoo, että Kinnusen elämäkerta sopii hänellekin elämänohjeeksi.

– Elämänkulkumme eivät paljon poikkea. Kummallakin oli köyhyyttä ja kurjuutta ja kummallakin kuoli isä nuorena, Nevala sanoo.

– Tämä on ikävä asia, mutta se tiedetään, että näin meille kaikille jossain vaiheessa käy, hän sanoo surullisena ystävänsä kuolemasta.

Elämä ei sodan aikana syntyneelle lapselle ollut helppoa, päinvastoin. Kinnusen isä kuoli jatkosodassa ja äiti lähti omille teilleen. Jormasta tuli kasvattilapsi, ja töitä piti tehdä pienestä pitäen. Nevala tiivistää Kinnusen elämän raadollisen koskettavasti.

- Monelle pojalle tulisi suru puseroon, jos joutuisi menemään – parsimaan, karsimaan ja kävelemään – ne jäljet, jotka Jorma on mennyt, Nevala sanoo.

Niitä jälkiä pitkin syntyi komean keihäsperheen isä, joka valmensi myös poikansa Kimmo Kinnusen maailmanmestariksi. Myös pojanpoika Jami Kinnunen heittää keihästä.

Jorma Kinnunen sai vuonna 2011 aivoinfarktin ja hänen viimeisten vuosiensa aikana kunto ei ollut enää hyvä. Nevala sai tasaisesti kuulla Kinnusen kuulumiset yhteisen tutun kautta, hän kun ei itse halunnut vaivata Kinnusta tai hänen vaimoaan Liisaa.

– Tiesin Jorman tilanteen. Jorma aina halusi, että minulle soitetaan myös. Hän ei loppuaikana oikein pystynyt puhumaan puhelimeen, Nevala sanoo haikeasti.

Ne kuusi senttiä

Nevala voitti olympiakultaa vuonna 1964, seuraavissa olympialaisissa Kinnunen otti olympialaisista hopeaa. ”Äänekosken pikkujättiläinen” kiskaisi vuonna 1969 Ratinan stadionilla maailmanennätystuloksen 92,70. Nevalan ennätys oli 92,64, ja asia kaiveli uran loppumisen jälkeen pitkään. Hän kävi asiasta keskustelun Kinnusen kanssa pitkästi 2000-luvun puolella, kun harmitus oli jo laantunut.

– Sanoin Jormalle, että tiedätkö mikä pistää vihaksi. Jorma sanoi, ettei tiedä, ja vastasin, että ”no se, kun hävisin sulle kuusi senttiä”. Jorma nauroi, että ”no, sä oli huonompi kuin minä”. Sanoin että no niin se on, että kyllä pistää vihaksi lujaa, Nevala naurahtaa.

– Aluksi se pisti oikeasti vihaksi. En voi sanoa, että olisin tykännyt siitä, että jään kuusi senttiä, vaikka paras kaveri olikin. Halusin aina olla paras, se ajoi parempaan tulokseen.

Kun kaksikko kiersi kisoja Suomessa ja ulkomailla, he olivat kuin yksi ja sama mies ulkopuolisille. Usein kun urheilussa kaksi kukkoa yrittää samalle tunkiolle, homma ei toimi. Nevalalla ja Kinnusella oli kuitenkin kova keskinäinen kunnioitus.

– Meillä elämänmeno ei ollut millään lailla erilaista, koska meillä oli osapuilleen samanlainen lapsuus ja nuoruus sekä työkokemus. Ajattelimme vain sitä, että tulemme hyvin toimeen ja meillä menee mukavasti. Harrastimme samoja hommia; metsästystä, kalastusta ja sellaista, niin ei siinä ollut mitään ongelmaa. Toisena puolena oli se sisäinen palo, että minun pitää voittaa, niin se pani harjoittelemaan ja ajattelemaan, Nevala muistelee.

Vaikka aikaa vietettiin paljon yhdessä, harjoittelu tehtiin omissa oloissa, paitsi tietysti maajoukkueen leireillä.

– Se oli meille kummallekin oma asia, mitä teimme. Ikinä ei tehty testituloksia, kun oltiin leireillä. Samoja hommia tehtiin mitä ennenkin, mutta ikinä ei testattu, että onko toinen parempi tai toinen huonompi. Siinä olisi ollut mahdollisuus, että jos toisen testiarvot olisivat parantuneet, toinen olisi innostunut, että ”minun pitää treenata lisää”. Siinä olisi voinut käydä niin kuin suomalaisessa urheilussa usein käy, että treenataan vaan, muttei tiedetä mitä treenataan, Nevala naurahtaa kuivakasti.

– Aina testattiin kotona itse määriteltyjä asioita, joista olimme todenneet, että nämä ovat hyviä keihäänheittoon.

Jorma Kinnunen kuoli Äänekoskella 77-vuotiaana. Kinnusen poismenosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.