Oliver Helander nostettu MM-mitalitoivoksi – asiantuntija tiukkana: huippuonnistumisen ratkaisee nämä kolme asiaa

Asiantuntija nosti esiin kolme tärkeää asiaa Oliver Helanderin tekniikasta 1:05
Video paljastaa Oliver Helanderin heiton tekniikan arat kohdat.

Toukokuun kauden avausta lukuun ottamatta Oliver Helander on kiskaissut keihään 80 metrin päälle jokaisessa kunnon kilpailussa tällä kaudella. Se ei riitä vakuuttamaan yleisurheiluasiantuntija Mika Järvistä.

– Oliver ei ole mitalisuosikki ja mitaliehdokkuuskin on oljenkorren varassa.

Vaikka tämä kausi on ollut monella mittarilla Helanderin koko uran paras, on ilmassa Järvisen mukaan liikaa kysymysmerkkejä, jotta Helanderin mitali olisi todennäköinen.

– Aika paljon on vaihtelua, ja suorittamista löytyy laidasta laitaan, Järvinen perustelee.

Järvinen analysoi Helanderin tekniikasta kolme avainkohtaa, joiden pitää onnistua, jotta keihäs kaartaa pitkälle. Katso videolta avaava analyysi.

Helander on heittänyt tällä kaudella 85 metrin päälle neljä kertaa, joista kolme kaarta syntyivät Paavo Nurmi gamesissa.

– Hänen uransa kymmenestä parhaasta kilpailusta vain kolme ovat tältä kaudelta. PNG ja Kalevan kisat olivat hyviä, mutta kansainvälisissä kilpailuissa taso on ollut vaisu.

Helander on heittänyt Timanttiliigassa parhaimmillaan tällä kaudella 83,50. Se ei Järvisen mukaan riitä mitalitaistelussa.

– Ennustan, että kultaan pitää heittää noin 90 metriä ja pronssiinkin noin 86.

– Helanderin  kohdalla kyse on siitä, että jos kaikki natsaa kohdalleen karsinnassa ja finaalissa, on menestyspotentiaalia mahdollista mitata ulos.

"Paras kausi"

Helander on maailmantilastossa tällä hetkellä viidentenä. Edellä on Tshekin Jakub Vadlejch, 89,51,Saksan Julian Weber, 88,72, Intian Neeraj Chopra, 88,67 ja Belgian Timothy Herman, 87,35.

Kärki ei ole ehkä yhtä leveä kuin aikaisempina vuosina, kun esimerkiksi saksalaishirmut Johannes Vetter ja Andreas Hofmann puuttuvat MM-karkeloista.

– Helanderin  kohdalla kyse on siitä, että jos kaikki natsaa kohdalleen karsinnassa ja finaalissa, on menestyspotentiaalia mahdollista mitata ulos, Järvinen pohtii.

Miehen arvokisasuorittaminen on kehnoa luettavaa. Neljät aikuisten arvokisat ovat tuoneet parhaimmillaan kahdeksannen sijan, kun Helander heitti tuloksen 82,24 viime vuoden MM-kisoissa Eugenessa. Aikaisemmilla kerroilla kohtalona on ollut karsiutuminen finaalista.

– Uskon, että Helander heittää finaaliin. Tekniikka ja terveys on sellaisessa kunnossa, että vaikka ei heittäisi kauden maksimisuoritusta, niin heittää silti selvästi finaaliin. 80 metriä pystyy kolmella heitolla naaraamaan ihan varmasti.

Tämä vuosi on Helanderin uralla oikeastaan ensimmäistä kertaa sellainen, että mies on saanut urheilla suhteellisen terveenä. 

– Kun heittoja on saatu tehtyä melko paljon suhteellisen hyvällä tasolla, pienentää se paineita. Heittäminen ja onnistuminen ei ole nyt pienen oljenkorren varassa. Mutta aivan huippuonnistuminen, sitten voi tulla menestymisen paineita.

Miesten keihäänheiton karsinta käydään perjantaina. Suomalaisista Toni Kuusela heittää A-ryhmässä kello 11.10 alkaen, Helander ja Lassi Etelätalo B-ryhmässä kello 12.45. 

Lue myös:

    Uusimmat