"Olimme niin väsyneitä, että nauroimme ammuskelun keskellä"

Leena ei vielä tuolloin tiennyt, että jonain päivänä hän vastaanottaisi ansiokkaasta työstään arvostetun Florence Nightingale -palkinnon.

Tänä päivänä menneiden vuosien kokemuksista nousee kirkkaana esiin maa, jota Leena kuvaa toiseksi kodikseen; Afganistan, jossa hän työskenteli yhteensä viiden vuoden ajan.

Leena toteaa, että on vaikea kuvailla ulkopuoliselle, miksi raaoista sodista ja julmuuksista tunnettu maa painuu syvälle sydämeen.

− Afgaaneissa on jotain suunnattoman kiehtovaa. He ovat mestareita tekemään ongelmia. Mutta kun heidät saa ystäviksi, he ovat niin lojaaleja.

Oman kiitoksensa ansaitsee myös rautainen työtiimi, joka tuki toinen toisiaan komennuksen aikana.

− Hyvinäkin aikoina taivaalta tippui pommeja ja työtä tehtiin hirveästi. Ehkä se hitsasi ihmiset yhteen. Aina kysyttiin, että miten voit tänään.

"Tilanteeseen turtuu"

Afganistan on myös maa, jossa Leena joutui kollegoidensa tavoin todellisiin vaaratilanteisiin. Vuonna 1992 Punaisen Ristin sairaala Kabulissa joutui hyökkäyksen kohteeksi.

− Kun islantilainen kollega ammuttiin, mietin, mitä varten me oikein olemme täällä. Toista kuukautta Jonin kuoleman jälkeen alkoivat pahimmat taistelut. Lopulta korkein taho päätti, että nyt on aika poistua paikalta.

Lamaannuttavan pelon vallassa Kabulissa ei kuitenkaan toimittu. Leena huomauttaa, että vallitsevaan tilanteeseen turtuu.

− Sitä vain tekee työtään. Loppuaikoina me olimme Kabulissa niin väsyneitä, että kun ulkona ammuttiin, istuimme eteisen lattialla ja kikatimme. Joku sanoi jotain ihan typerää, ja kaikki nauroivat.

− Ystävyyssuhteet, juhlat ja karski huumori auttoivat jaksamaan. Ei sieltä haluaisi lähteä, Leena lisää.

Kulttuurieroja

Leena Kallio on palkittu työstään sairaanhoitajana.

Leenalla oli onni työskennellä olosuhteissa, joissa tarjolla oli riittävästi perussairaanhoitoon tarvittavaa välineistöä. Kulttuurierojen suhteen Leena sen sijaan oppi vuosien saatossa yhtä jos toista.

− Esimerkiksi Etiopiassa opin tulkkien kanssa työskennellessäni, ettei kaikissa maissa asioita voida sanoa ihmisille kuten meillä.

Afganistanin vuosina Leena omaksui myös maan kielen peruskohteliaisuudet sekä muutamia auttavia sanoja.

− Potilaat ja omaiset olivat hirmuisen kiitollisia, kun yritti sanoa jotain heidän kielellään. Myös ilmeet ja eleet vaikuttivat paljon.

Kokemuksista on vaikea puhua

Punaisen Ristin työntekijät toimivat toisilleen paitsi käytännön apuna myös henkisenä tukena. Leena tietää muiden delegaattien tavoin, että sotakokemuksista on vaikeaa puhua ulkopuolisille.

Henkistä lastia on purettu sekä paikan päälle kohteissa että jälkeenpäin Suomessa.

− Kun siskoni tuli kesken komennukseni lomalle Pakistaniin, hän tutustui aivan erilaiseen sisareen ja sanoi ymmärtävänsä nyt, miksi en puhu näistä asioista. Ei niistä voi puhua, ne pitää kokea.

Leenan viimeiseksi komennukseksi jäi Etelä-Sudan vuoden 2001 syksyllä. Terveydelliset syyt pakottivat lopulta hidastamaan tahtia.

− Joka kerta kun kutsu käy jonnekin, tuntuu siltä, että voi kun pääsisi vielä, Leena tunnustaa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Uutisia kriisialueilta oman hengen uhalla

"Pelkäsin nukahtavani potilaan avonaiseen vatsaonteloon"

• 06.03.201706:15
  Studio55

  20 todistetta, että sinulla menee paremmin kuin luulet
• 02.03.201708:06
  Studio55

  Hyvää Elämää -ohjelma jatkaa terveyden tiellä – Studio55.fi-sivujen päivitys lakkaa
• 02.03.201706:15
  Syöpä

  Jo viiden kilon ylipaino voi nostaa syöpäriskiä puolella
• 01.03.201719:30
  Studio55

  Syöpäpotilaan hiustenlähtö vähenee tutkitusti tällä keinolla
• 01.03.201706:15
  Studio55

  Viisi merkkiä siitä, että olet pitkäkestoisessa parisuhteessa
• Lataa lisää