Rauli Virtanen on raportoinut uutisia maailman kriisialueilta 40 vuoden ajan. Haastava työ on kuljettanut toimittajaa aina Vietnamin sodasta keskelle afgaanien kansannousun myrskyjä.
Toimittajalle olisi tarjolla kosolti siistiä, kahdeksasta neljään sisätyötä. Rauli Virtanen tiesi jo varhain, että hänen polkunsa johtaisi toiseen suuntaan.
− Hakeuduin kaikkein vaativimpiin ja haastavimpiin hommiin. Vuonna 1972 halusin päästä mukaan sen ajan suurimpaan konfliktiin, Vietnamin sotaan, Virtanen kertoo.
Aloitteleva sotakirjeenvaihtaja joutui suoraan tositoimiin Etelä-Vietnamin vaikeissa ja kaoottisissa olosuhteissa. Paikan päällä liikuttiin amerikkalaisilla sotilashelikoptereilla, jotka lensivät matalalla pitkin viidakkoalueita.
− Helikoptereita ammuttiin jonkin verran alas. Siinä oli jatkuvasti varuillaan. Rutinoituneiden sotakirjeenvaihtajien tapaaminen teki kyllä vaikutuksen.
Irak ja Afganistan haastavimmat
Sittemmin Virtanen on ehtinyt vierailla kriisialueilla pitkin poikin maailmaa. Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia kokemuksia ja kohtaamisia sekä sotien uhrien, auttajien että valtaa pitävien kanssa.
Haastavimpina maina Virtanen mainitsee Afganistanin ja Irakin. Niissä erityisenä haasteena oli selviytyä vaarojen keskellä ja saada samalla lukijoita koskettavia juttuja.
− Eräänä kertana pukeuduimme kuvaajan kanssa burkhaan päästäksemme nopeasti Afganistaniin. Seuraavana päivänä tienoolla ammuttiin länsimaisia journalisteja. Sellainen säilyy aina mielessä.
− Pahinta ovat ennalta arvaamattomat tilanteet, joissa väkijoukko saa päähänsä ryhtyä riepottelemaan toimittajia, Virtanen lisää.
Vaaratilanteita
Vaaratilanteilta sotakirjeenvaihtaja ei ole voinut välttyä muuallakaan. Summittaisissa pommituksissa, esimerkiksi Länsi-Beirutissa ja Sarajevossa, lähelle on pudonnut kranaatteja ja lentänyt sirpaleita.
− Afrikassa kurjinta olivat 10-vuotiaat nappulat, jotka heiluivat Kalashnikovit käsissään. Niillä kun vinksahtaa päässä, kynnys ampua ulkomaalainen on matala.
Monessa maassa uhkatekijän muodostaa myös paikallinen liikennekulttuuri.
− Minua liikenne ei ole kohdellut kaltoin muutamaa pientä kolaria lukuun ottamatta. En ole joutunut liikenteen vuoksi sairaalaan missään maassa.
− Joskus tulee jälkeenpäin tunne, että oli virheliike lähteä jollekin tienpätkälle. Iän myötä sitä on toivottavasti viisastunut ja tullut varovaisemmaksi.
Katastrofiavun pieni suurvalta
Erityisen vaikutuksen Virtaseen ovat tehneet ne lukuisat auttajat, muun muassa lääkärit ja sairaanhoitajat, joita hän on kohdannut maailman kriisipesäkkeissä. Suomalaiset katastrofityöntekijät pääsevät ääneen Virtasen tuoreessa Hiljaiset auttajat -kirjassa.
− He ovat suurta kunnioitusta ansaitseva, välillä unohdettukin ryhmä. Kirja on arvonanto heidän työlleen, Virtanen sanoo.
Suomella on syytä olla tällä saralla ylpeä: maamme on muihin maihin verrattuna katastrofiavun pieni suurvalta, jossa delegaatteja on koulutettu jo 40 vuoden ajan.
− Koulutus on huippuluokkaa, lähtövalmius ja reservi ovat hyvät. Suomen terveydenhuoltojärjestelmä sallii sen, että sieltä voidaan lähteä jopa vuorokauden varoitusajalla keikalle. Aina löytyy joku, joka paikkaa, Virtanen kuvaa systeemin toimivuutta.
Suomessa omat ongelmansa
Kriisien keskellä työskentelevä kuljettaa aina palasen kokemuksiaan mukanaan. Ongelmat turvallisessa Suomessa tuntuvat sotatantereen jälkeen vähäpätöisiltä.
Myös Virtanen tietää, että rankat kokemukset vaikuttavat ihmisen maailmankuvaan ja käyttäytymiseen. Tilanne ei kuitenkaan parane sillä, että lähtee rähjäämään kauppaan 20:stä hyllyltä löytyvästä shampoosta.
− Ei siinä kannata syyllistää itseään tai kanssaihmisiä. Täytyy ymmärtää, että olemme Suomessa, hyvinvointivaltiossa, jossa on omat ongelmansa.
Jos ihminen alkaa miettiä ainoastaan jatkuvia konflikteja, maailma ei näytä kauniilta paikalta. Virtanen kehottaa katsotaan asiaa laajemmasta perspektiivistä.
− Toinen puoli aiheuttaa ongelmia, toinen puoli yrittää ratkoa niitä.
− Itse olen kokenut vuosikymmenien työn mielekkääksi silloin, kun olen kovan väännön jälkeen tehnyt hyvän jutun. Se voittaa sen, että istuu tiedotustilaisuudessa, eikä kukaan anna työstä palautetta.
Studio55/Jenni Kokkonen