Mikä saa 70-vuotiaan eläkkeellä olevan kirurgin lähtemään yhä uudestaan työkeikoille maailman kriisialueille? Kokenut konkari Jorma Salmela kertoo sotakirurgin työstä.
Afganistan, Pakistan, Thaimaa, Afrikka - Jorma Salmelalle on kertynyt kosolti kokemusta sotakirurgiasta maailman kriisipesäkkeissä. Työ keskellä levottomuuksia vaikuttaa ulkopuolisen silmissä valtavalta haasteelta.
− Ei ole kahta samanlaista katastrofitilannetta. Mutta missä tahansa on mahdollista luoda ympäristö, jossa pystytään tekemään turvallisesti hyvätasoista kirurgiaa.
− Ihmisen anatomia ja fysiologia on kaikkialla sama, Salmela toteaa.
Streliiliydestä ei tingitä
Jotta kirurgisen toiminnan harjoittaminen on mahdollista, tiettyjen kriteerien tulee täyttyä.
Tarvitaan sopiva tila ja turvallinen sijainti hyvien kulkuyhteyksien päässä, jatkuva veden ja sähkön saatavuus ja hyvin koulutettu, kokenut henkilökunta käsittäen sekä lääkärit, sairaanhoitajat että teknisen puolen ja hyvin toimivan huollon.
− Kirurgiassa joko toimimme steriilisti tai ei. Siinä ei ole mitään välimaastoa. Jos välitön ympäristö täyttää steriilit vaatimukset, voimme tehdä turvallisesti leikkauksia vaikka puun alla, Salmela sanoo.
Punaisen Ristin sairaalat ovat yleensä telttasairaaloita tai rakennuksia, jotka voidaa muuttaa lyhyessä ajassa tilapäisiksi sairaaloiksi. Ne ovat hyvin vaatimattomia steriilin ympäristön suhteen.
− Mutta jos katsotaan tuloksia, niin esimerkiksi telttasairaaloissa on leikattu kymmeniä tuhansia potilaita. Komplikaatiot ovat vähäisiä, ja kokonaiskuolleisuus 2−4 prosentin välillä, Salmela huomauttaa.
Ääritilanne Afganistanissa
Salmela on tarttunut kirurgin veitseen vaihtelevissa olosuhteissa. Afganistanissa tapahtunut ääritilanne on harvinainen, mutta sotakirurgin työssä mahdollinen.
Kesällä 1992 Kabulin keskustaan tuli rakettihyökkäys. Noin 300 ihmistä kuoli välittömästi, ja lähes 700 haavoittui vakavasti.
− Sairaalaamme tuli kahden tunnin kuluessa noin 400 vaikeasti loukkaantunutta. Tällaisessa tilanteessa tärkeintä on potilaslajittelu, jossa kokenut lääkäri ja hoitaja käyvät systemaattisesti ja nopeasti läpi vammautuneet, Salmela kertoo.
Potilaslajittelussa pyritään kohdistamaan rajalliset voimavarat niihin potilaisiin, joilla on parhaat mahdollisuudet selvitä hengissä ja toipua hyvän kirurgisen hoidon jälkeen. On turha käyttää rajallisia resursseja kuolevan leikkaamiseen.
Salmela oli tuolloin lajittelusta vastaava. Neljä muuta kirurgia leikkasi. Lopulta myös Salmela siirtyi leikkauspöydän ääreen.
− Viimeinen potilas oli pahasti vatsaan vammautunut. Olin silloin jo kuolemanväsynyt. Päässä ei ollut muuta ajatusta kuin että saan tämän homman tehtyä loppuun ja pääsen nukkumaan.
− Ajattelin, että voi hyvä luoja, älä anna minun nukahtaa tähän, etten kupsahda potilaan avoimeen vatsaonteloon, Salmela muistelee tiukkaa paikkaa.
Valmis uudelle komennukselle
Miten ihminen selviää henkisesti nähtyään kauheita julmuuksia? Salmela muistuttaa, että Punaisen Ristin työ on vapaaehtoista. Viikon kestävän peruskurssin aikana tuleville delegaateille pyritään antamaan käsitys siitä, mitä on odotettavissa.
− Jos delegaattien kesken syntyy rehti, avoin ilmapiiri, niin harvoin joudutaan tilanteeseen, jossa ollaan kentällä toimintakyvyttöminä kun hankala tilanne tulee. Tuntoja voi purkaa kaiken aikaa komennuksen aikana. Harvoin tarvitaan erityisterapiaa jälkikäteen.
70-vuotias Salmela on valmis lähtemään maailmalle niin kauan kuin hän on työkuntoinen ja kenttäkelpoinen. Hän valmentaa itseään jatkuvasti sekä henkisesti että fyysisesti tulevia tehtäviä varten.
− Kenttäkelpoisuus tarkoittaa hyvää ammatillista ja ajan tasalla olevaa osaamista, hyvää psykkistä ja fyysistä kuntoa ja Punaisen Ristin periaatteiden käytännön ymmärtämistä ja aikuisuutta. Minä en saisi elää muistoissani siitä, mitä oli 30 vuotta sitten, vaan minun pitää seurata aktiivisesti tämän päivän maailmaa ja pystyä mukautumaan reaalitilanteeseen.
Studio55/Jenni Kokkonen