Oletko täyttänyt tiskikoneesi väärin? Kolme hyvää syytä: Näin asiantuntija perustelee oikeaa tapaa

Terä ylös- vai alaspäin? Asiantuntija kertoo, kuinka aterimet kannattaisi tiskikoneeseen laittaa.

Kuluttaja-asioihin erikoistuneen Choice-sivuston asiantuntija Ashley Iredale kertoo oman kantansa mielipiteet jakavaan tiskikonekiistaan.

Miten itse laitat ruokailuvälineet tiskikoneeseen? Toiset laittavat aterimet koneeseen haarukan piikit tai veitsen terä ylöspäin, jotta kuuma vesi pääsee kunnolla puhdistamaan ne. Toinen tapa on laittaa ne koneeseen suuhun menevä osa alaspäin, jotta ne eivät pistä sormiin tiskikonetta tyhjennettäessä.

Jotkut toki laittavat aterimia koneeseen miten päin sattuu.

– Kutsumme heitä psykopaateiksi, Mirror-sivustolla naljaillaan.

Iredale kertoo Choice-sivustolla kuitenkin oman näkemyksensä kiistaan. Mies myöntää, että kummallakin tavalla on puolensa, mutta hän keksii kolme syytä sille, miksi aterimet kannattaa kuitenkin ehdottomasti laittaa tiskikoneeseen suuhun menevä osa alaspäin.

1. Turvallisuus

Ensimmäinen syy on jo mainittu turvallisuus. Ei kannata ottaa riskiä, että aterimia pois napsiessaan satuttaakin itsensä veitsen terään.

– Vaikka sinun pitäisikin olla erityisen aggressiivinen vahingoittaaksesi itseäsi lusikalla, haarukat voivat tehdä yhtä paljon vahinkoa kuin veitset, jos ne ovat piikit ylöspäin, Iredale toteaa.

2. Helppous

Toinen syy on se, että tiskikoneen tyhjentäminen on helpompaa, koska aterimet ovat koneessa kahva ylöspäin, joten niihin on helpompi tarttua.

– Ei se ole iso asia, säästät sekunteja, et päiviä, mutta tiskikoneen koko pointti on säästää aikaa ja vaivaa keittiössä, joten pienetkin määrät lasketaan, asiantuntija perustelee.

3. Bakteerit

Kolmas syy koskee bakteereja ja likaa. Jos laitat aterimet koneeseen suuhun menevä osa ylöspäin, nappaat myös niistä osista helpommin kiinni, jolloin seuraava aterioitsija saa suuhunsa bakteereja käsistäsi.

– Sormesi ovat täynnä pöpöjä ja bakteereja, joten tietenkin haluat minimoida koskemisen mihinkään pintaan, joka on kosketuksissa ruokaasi, jos vain voit, Iredale toteaa.

Ja jättäväthän sormesi myös jälkiä puhtauttaan kiilteleviin veitsiin ja haarukoihin, asiantuntija muistuttaa.

Mitä tulee argumenttiin, että terät ylöspäin aterimet puhdistuisivat paremmin, Iredale myöntää, että siinä on hiven totuutta. Hän kuitenkin toteaa, että ero on marginaalinen eikä itsensä satuttamisen riskin arvoista.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: Mirror, Choice 

Lue myös:

    Uusimmat