Oksia trimmaamassa ollut Austin, 20, osui mehiläispesään – hurjat seuraukset: "Kukaan ei voinut auttaa häntä"
Amerikkalaismies joutui teho-osastolle saatuaan vakavia oireita mehiläisten pistoista. Nuorukaisen omaiset antoivat haastattelun tapahtuneesta CNN-kanavalle ja Fox 19 News -medialle.
Parikymppinen Austin Bellamy joutui sairaalaan saatuaan hurjan määrän mehiläisen pistoja. Yhdysvaltain Ohiossa asuva Austin oli perjantaiaamuna 26. elokuuta trimmaamassa sitruunapuun oksia, kun hän sattui osumaan mehiläispesään.
Austin sai niin vakavia oireita, että hänet piti viedä sairaalaan teho-osastolle. Siellä hänet asetettiin koomaan joksikin aikaa.
Isoäiti ja setä eivät pystyneet auttamaan
Austinin isoäiti Phyllis Edwards kertoi kyynelehtien CNN-kanavan haastattelussa tapahtuneesta 31. elokuuta. Hän kertoo olleensa Austinin ja tämän sedän Dustinin kanssa tuolloin.
Phyllis ja Dustin näkivät koko haaverin, sillä he seisoivat puun vieressä Austinin ollessa tikkailla. He yrittivät auttaa Austinia, mutta eivät onnistuneet, koska mehiläisiä kävi heidänkin kimppuunsa.
– Yritin kiivetä tikkaita pitkin pelastamaan Austinin. Näin, miten korkealla hän oli, mutta en päässyt hänen luokseen, koska olin itsekin mehiläisten ympäröimä, Phyllis kertoi.
– Hän huusi apua, mutta kukaan ei voinut auttaa häntä, Phyllis kertoo.
Paikalle hälytettiin apua ja Austin vietiin sairaalaan. Phyllis kertoo, että myös hän tarvitsi sairaalahoitoa.
Omaiset kertovat, että tapahtunut järkytti heitä.
– Haluaisin vain kertoa hänelle, että rakastan ja kaipaan häntä, kertoo Dustin.
Uutinen oli järkytys äidille
Austinin äiti Shawna Carter ei ollut paikalla tapahtumahetkellä vaan sai tietää siitä puhelimitse.
– Pyörryin sen jälkeen, kun minulle soitettiin. Se oli vain liikaa minulle, hän sanoo.
Shawna kertoo, että mehiläiset pistivät Austinia ainakin 20 000 kertaa. Hän kiittelee paikalle saapunutta ensihoitajaa poikansa hengen pelastamisesta.
Mehiläiset jättivät jälkensä
Shawna kertoo, että Austin asetettiin lääketieteelliseen koomaan. Äidin mukaan pojan nieluun meni 30 mehiläistä. Mehiläiset saatiin viikonloppuna poistettua pojan elimistöstä.
Shawna kertoo, että Austinilla oli turvonneita punaisia patteja ihossa. Ne muuttuivat mustelmannäköisiksi. Lisäksi Austinilla oli rupia ja muita jälkiä ympäri kehoa. Yllä olevalta videolta näet kuvia Austinista teho-osastolla!
Austin herätettiin koomasta 31. elokuuta. Hän on edelleen hengityskoneessa, mutta perheen mukaan lääkärit ovat sanoneet, että hän toipuu täysin.
Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n mukaan noin 62 ihmistä kuolee vuosittain Yhdysvalloissa herhiläisten, ampiaisten ja mehiläisten pistoihin. Vaarallisimpia pistot ovat allergikoille.
Katso myös: Tämä pariskunta teki viime vuonna uudesta kodistaan yllättävän löydön!
Lähteet: CNN, Fox 19 News
Uusimmat
-
06:46
Ukraina: Venäjä tappaa lennokeilla omia haavoittuneita sotilaitaan
-
06:31
Itsenäisyyspäivänä ikkunalle sytytetään kaksi kynttilää, mutta miksi? Tutkijan mukaan yhdessä selityksessä "voi olla perää"
-
06:18
Perityt sotakirjeet - apusisaren kokemus pysähdytti
-
06:16
Unohdetut Suomen Punaisen Ristin apusisaret hoitivat sotilaita jatkosodan aikana
-
06:15
Kysely: Suomalaiset innokkaita äänestämään EU-vaaleissa
-
06:03
Venezuelassa kannatetaan Guyanan läntisen puoliskon liittämistä osaksi Venezuelaa
-
05:41
Tätä on luvassa, kun Sauli Niinistö isännöi Linnan juhlia viimeistä kertaa
-
05:31
Putin vierailee tänään Lähi-idässä – pyrkii vahvistamaan suhteita Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin
-
05:23
Poliisille itsenäisyyspäivä on ”suurin vuosittainen operaatio” – tällaisiin mielenosoituksiin on varauduttu
-
02:02
Lapsiperheköyhyyden tilannetta vertailtiin – Suomen sijoitus "poikkeuksellisen huono"
-
00:01
Katso, ketkä saivat ylennyksen itsenäisyyspäivänä reservissä ja puolustusvoimissa
-
23:44
Biden: Jos Trump ei pyrkisi presidentiksi, en tiedä pyrkisinkö minäkään
-
22:51
Ennätyskehonrakentaja pumppasi ME:n kaikille tutussa liikkeessä – montako toistoa sinä saisit?
-
22:23
Ensin kuului kova pamaus, sitten lentokone alkoi täristä voimakkaasti – kauhunhetket tallentuivat videolle Kiinassa
-
22:15
Tallipomot esittivät kovia syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – pariskunta joutuu nyt FIA:n syyniin
-
21:55
Ensitreffit-parin tulenarka tilanne kärjistyy – Töllötuomarit hämillään: "Riiaa selvästi pelottaa Aleksin käytös"
-
21:43
Britannia: Venäjä on vallannut suuren osan Marjinkasta
-
21:16
Putin on valehtelija ja pettänyt venäläiset, sanovat sotilaiden läheiset
-
21:08
Israel: Yli 80 sotilasta kuollut maahyökkäyksen aikana – MTV seuraa sotaa
-
21:01
"Käsidesimies" esitteli MTV:lle Linnan juhlien ikonisen kättelyreitin – katso video!
-
Lataa lisää