Houkutteletko loppukesän aggressiivisia ampiaisia vahingossa luoksesi? Näin vältät ei-toivotut vieraat ja niiden pistot

Loppukesällä ampiaiset hakeutuvat ihmisten ruoan luo ja voivat olla aggressiivisia. HPP Europe jakoi vinkit, joilla välttää ampiaisen pisto.

Ampiaiset ovat aggressiivisimmillaan loppukesästä ja alkusyksystä, kun talvehtimiseen valmistautuvat ampiaiskuningattaret ajavat työläiset pois pesistä. Kotinsa menettäneet ja nälkäiset pörriäiset etsivät itselleen ravintoa ja ärhäköityvät tavallista herkemmin, sillä ne puolustavat vain itseään. 

Kun pakkasyöt eivät vielä tapa ampiaisia, ne lentelevät etsimässä ruokaa ihmisasutusten liepeiltä ja eksyvät tavallista useammin myös sisätiloihin, mikä saa monet ihmiset vauhkoontumaan.

Näin pidät ampiaiset ja mehiläiset loitolla

Jos jatkaa edelleen grillailua ja ulkona syömistä, kannattaa tarjottavat ruoat ja juomat peittää. Varsinkin makeat tuoksut houkuttelevat ampiaisia puoleensa. Ne saattavat hakeutua ruokailemaan esimerkiksi limsa- tai olutpullon suulle.

Oma houkuttimensa ovat kotipuutarhoissa alkusyksystä kypsyneet hedelmät, jotka putoilevat maahan. Keräämättömien hedelmien makea tuoksu houkuttelee puoleensa ampiaisia, joten sato kannattaa noukkia nopeasti talteen.

Metsäreissuilla tai ulkona oleskellessa kannattaa välttää hajusteita ja kirkkaiden värien käyttöä vaatteissa, sillä ne houkuttelevat puoleensa pistiäisiä. Tuoksut kiinnostavat erityisesti ampiaisia ja kirkkaat värit mehiläisiä. Mehiläiset kuitenkin pistävät harvoin.

Mikäli pistiäisiä alkaa pörrätä ympärillä, kannatta ihmisen pysyä rauhallisena eikä huitoa hyönteisiä. Ampiaiset ja mehiläiset pistävät vain, jos kokevat olonsa uhatuksi. 

Ampiainen kannattaa jättää henkiin siksikin, että ne ovat hyödyllisiä kotipuutarhan tuhohyönteisten saalistajia. Mehiläiset puolestaan ovat välttämättömiä hedelmien ja vihannesten pölyttäjiä, joiden olemassaolosta hyötyvät kaikki.

Toimi näin, jos pörriäinen pistää

Ampiaisen, mehiläisen tai kimalaisen pistäessä kannattaa toimia rauhallisesti, poistaa piikki ihosta ja puhdistaa pistoskohta. Tämä hidastaa myrkyn leviämistä kehoon ja ehkäisee pistoskohdan tulehtumista.

Pistosta kannattaa hoitaa kylmähauteella, joka rauhoittaa ihoa ja laskee turvotusta. Kortisonivoide tai antihistamiinitabletti lievittää kutinaa. Apteekeissa myydään lisäksi ampparilaastareita, jotka imevät ampiaisen myrkyn pois. Kipuun voi ottaa ibuprofeiinia tai parasetamolia.

Pistoskohtaa ei tule raapia, jotta se ei pääse tulehtumaan.

Osa ihmisistä voi saada pistosta vakavan allergisen reaktion eli anafylaktisen reaktion, joka on hengenvaarallinen. Jos pistoksen jälkeen ilmenee hengityksen vaikeutumista, kurkun umpeutumista, kasvojen ja suun turpoamista, rintakipua, korkeaa sykettä, päänsärkyä, huimausta tai oksentelua, tulee soittaa hätänumeroon 112 ja suunnata välittömästi ensiapuun.

Lue myös:

    Uusimmat