Ohjaaja Spike Lee saapui Suomeen – keittiöpäällikkö Ari Ruoho keskeytti kesälomansa saatuaan ainutlaatuisen pyynnön

Jasper Pääkkönen kertoo työskentelystä Spike Leen kanssa 3:45
Näin Spike Leen elokuvissa nähty Jasper Pääkkönen kertoi MTV Uutisille työskentelystä Hollywood-ohjaajan kanssa vuonna 2019

Hollywood-ohjaaja Spike Lee söi illallista helsinkiläisravintola Nokassa maanantai-iltana.

Hollywood-ohjaaja Spike Lee vietti maanantaina iltaa Suomessa. Helsinkiläisravintola Nokka julkaisi maanantai-iltana Facebook-sivullaan kuvan, jossa keittiöpäällikkö Ari Ruoho ja muutama muu ravintolan henkilökunnan jäsen poseeraavat ohjaajan seurassa.

Ruoho vahvisti MTV Uutisille tiistaina puhelimitse, että Spike Lee söi illallista Nokassa kuuden hengen seurueessa.

– Valinta oli varmasti siksi osunut meihin, että lautasella on mahdollisimman vastuullisesti valitut raaka-aineet. He söivät periaatteessa meidän Nokka menun, mutta pääruoaksi valikoitui villikalaa, Ruoho kertoo.

Keittiöpäällikkö kertoo saaneensa sunnuntaina tietoonsa, että Hollywoodista tuttu nimi ruokailisi mieluusti Nokassa.

– Sunnuntaina tästä käytiin keskustelua. Nokka oli kiinni ja itsekin olin kesälomalla, mutta ajattelin, että palveluammattihan tämä on ja ihan privaatisti heitä varten avasimme ravintolan, Ruoho kertoo.

Paikalla ei näin ollen ollut muita asiakkaita, joten seurue sai nauttia suomalaisista mauista täysin omassa rauhassaan.

Ruokalistalla oli muun muassa kylmäsavustettua haukea, savustettua lahnaa, uusia perunoita ja muikunmätiä.

– He vaikuttivat tykkäävän kovasti uusista perunoista.

Edellisen kerran Nokassa vieraili yhtä tunnettuja vieraita pari vuotta sitten, kun poptähti Ed Sheeran saapui ravintolaan keikkaillessaan Helsingissä. Hän arvelee, että Nokka kiinnostaa juuri suomalaisuutensa ja puhtaiden rakaa-aineidensa takia.

– Todennäköisesti myös siksi, että pystymme venyttämään palvelua siten, ettei paikalla ole muita asiakkaita ja he saavat olla rauhassa, Ruoho arvelee.

Spike Leen nimi nousi esiin Suomessakin viikonloppuna, kun Juho Kuosmasen ohjaama elokuva Hytti nro 6 voitti Grand Prix -palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Lee toimi kilpailun tuomariston puheenjohtajana ja lipsautti palkintoja jakaessaan Kultaisen palmun voittajan ennen aikojaan julkistaessaan miespääosan voittajan.

Myös ulkomailla uraa tekevä suomalaisnäyttelijä Jasper Pääkkönen on tehnyt yhteistyötä Leen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat