Hyvinkääläiseen hampurilaisravintolaan on jo muutaman viikon ajan vaeltanut väkeä ennätystahtiin.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestyksen voitti tänä vuonna Hyvinkäällä sijaitseva, 14-paikkainen Bursalad. Mikä on Suomen parhaiden hampurilaisten salaisuus? Sitä lähdettiin selvittämään Huomenta Suomessa.
Kun tieto kilpailun voitosta tuli kesäkuun alkupuolella, yrittäjäpariskunta Laura ja Pekka Mäkinen eivät olleet ensin uskoa sitä todeksi.
– Suoraan sanoen itku tuli. Sen puolen tunnin vollotuksen jälkeen iski sellainen pieni pakokauhu, että mihin sitä on itsensä taas laittanut. Tiesin, että jotain suurta vielä tulee, ja megalomaaninen ruuhka on alkanut, Laura Mäkinen kertoo.
Lue myös: Tässä on Suomen paras hampurilaisravintola: "Niin uskomatonta"
Jatkuva jono ja satoja burgereita päivässä
Jo toissavuonna Bursalad sijoittui Suomen paras hampurilaisravintola -äänestyksessä kolmanneksi ja viime vuonna toiseksi. Listasijoitukset ovat vaikuttaneet asiakasmääriin, mutta ykköspaikka niin sanotusti räjäytti potin.

