Juho Kuosmasen Hytti nro 6 voitti Cannesin toiseksi arvostetuimman palkinnon – "Tunteet ovat pökertyneet"

Tällaiset olivat Cannesissa palkittujen suomalaisten elokuvatekijöiden tunnelmat – Grand Prix -palkinto elokuvalle Hytti nro 6 5:02
Tällaiset olivat Cannesissa palkittujen suomalaisten elokuvatekijöiden tunnelmat – Grand Prix -palkinto elokuvalle Hytti nro 6

Juho Kuosmasen ohjaama elokuva Hytti nro 6 voitti Grand Prix -palkinnon Cannesin elokuvajuhlissa.

Kyseessä on Cannesin toiseksi arvostetuin palkinto. 

Kultaisen palmun eli parhaan elokuvan palkinnon voitti Julian Ducournaun ohjaama ja käsikirjoittama Titane.

Kilpailun tuomariston puheenjohtaja, ohjaaja Spike Lee paljasti Kultaisen palmun voittajan ennen aikojaan, samalla kun hän julkisti parhaan miespääosan palkinnon voittajan.

Asiasta kertoivat muun muassa The Hollywood Reporter ja uutistoimisto Reuters.

"Tunteet ovat pökertyneet"

Toinen Hytti nro 6:n tuottajista Jussi Rantamäki kommentoi tuntemuksiaan Ranskan Rivieralta MTV Uutisille pian palkinnonjaon jälkeen.

– Tunteet ovat vielä vähän pökertyneet, mutta se varmaan pikkuhiljaa tässä hiipii tajunnan puolelle, mitä on saavutettu, Rantamäki sanoo.

– Se jo, että päästiin tänne pääsarjaan tyhjensi kaikki odotukset ja toiveet, mitä oli. Nyt ollaan nautittu täällä olemisesta ja siitä, että saadaan näyttää tämä leffa ihmisille. Onhan tämä jotain ihan käsittämätöntä.

Myös elokuvan toista pääosaa näyttelevä Seidi Haarla kommentoi tuntemuksiaan Cannesin juhlahumusta.

– Olen niin humaltunut tästä tiimistä täällä Cannesissa sekä niistä muistoista ja kokemuksista siinä työryhmästä, jonka kanssa tämä pökäle tehtiin, Haarla sanoo.

Haarla näki valmiin tuotoksen ensimmäistä kertaa Cannesissa. Oman elokuvan katsominen yhdessä työryhmän kanssa oli hänen mukaansa hurja kokemus. Yleisössä istuessa Haarlan tunteet olivat jännittyneet ja sekavat.

– Jos ajattelee, mitä elämä voi olla, pahin ja parhain vaihtoehto on, että tulee ihmiseksi. Kyllä tämä reissu nimeltä Hytti nro 6 on tehnyt siitä taas todempaa.

Toinen suomalainen Grand Prix -voittaja

Gran Prix -palkintoja jaettiin kaksi kappaletta. Toisen palkinnoista voitti Asghar Farhadin ohjaama A Hero.

Tätä ennen Grand Prixin on voittanut vain yksi suomalainen elokuva. Aki Kaurismäen ohjaama Mies vailla menneisyyttä voitti palkinnon vuonna 2002.

Hytti nro 6 sai aikaisemmin lauantaina myös Cannesin ekumeenisen tuomariston kunniamaininnan.

Elokuva perustuu Rosa Liksomin samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin.

Hytti nro 6 on Kuosmasen toinen pitkä elokuva. Hänen ensimmäinen elokuvansa Hymyilevä mies menestyi Cannesissa vuonna 2016 voittaen palkinnon Un certain regard -sarjassa.

Lue myös:

    Uusimmat