Nyt se on varmaa: Littoistenjärvestä nostetussa hauessa ainakin vesihometta – jatkotutkimukset tekemättä

Littoistenjärvestä nostetussa hauessa on ainakin vesihometta, Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kerrottiin keskiviikkona.

Littoistenjärvestä nostettiin viime kuussa useita paiseiden peitossa olleita haukia. Yksi niistä toimitettiin Eviraan tutkimuksiin.

Tutkija Anna Maria Eriksson-Kallion mukaan lopullisten tulosten saamisessa menee pari kolme viikkoa.

– Silmämääräisesti siinä todettiin runsasmääräisesti vesihometta. Jatkotutkimukset ovat vielä tekemättä, Eriksson-Kallio sanoo.

Vesihometauti iskee kalaan yleensä silloin, kun jokin on heikentänyt sen vastustuskykyä.

Varsinais-Suomessa Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla sijaitseva Littoistenjärvi nousi julkisuuteen toukokuussa, kun kemikaalipuhdistus kirkasti järven veden lähes turkoosiksi. Monet alkoivat epäillä, että puhdistus aiheutti myös haukien paiseet.

Eviran näkemyksistä kertoi alun perin Turun Sanomat.

Kemikaaleilla puhdistetun Littoistenjärven vesi samentunut 0:52

Näin sameavetinen ja haiseva Littoistenjärvi puhdistettiin 1:28

Lue myös:

    Uusimmat