Nyt se on tapahtunut: Hybridejä ja sähköautoja myydään jo enemmän kuin dieseleitä – bensa-autojen osuus pudonnut merkittävästi yhdessä vuodessa
Euroopassa myytiin syyskuussa ensimmäistä kertaa enemmän hybridi- ja sähköautoja kuin dieseleitä.
Autojen ensirekisteröinneissä tapahtui Euroopassa syyskuussa jotain, mitä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, kun hybridi- ja sähköautojen osuus kaikista rekisteröinneistä ylitti dieselautojen osuuden.
Vielä vuonna 2012 dieseleitä oli kaikista Euroopassa ensirekisteröidyistä autoista hieman yli 50 prosenttia, mutta alas on tultu ja lujaa. Syyskuussa 2020 niiden osuus oli enää 24,8 prosenttia, kun taas hybridejä ja täyssähköautojen siivu oli 25 prosenttia.
Lukemat perustuvat autokaupan trendejä yli kolmen vuosikymmenen ajan seuranneen JATO Dynamicsin tietoihin.
– Polttomoottoriautot ovat viimein vaihtumassa sähköautoihin. Vaikka se johtuukin pitkälti maiden hallitusten asettamista kannustimista, ovat kuluttajatkin nyt valmiimpia ottamaan uusia teknologioita käyttöön, JATO:n analyytikko Felipe Munoz kertoo.
Bensiinikäyttöiset autot jatkavat vielä toistaiseksi ykkösenä, mutta niidenkin asema heiluu. Vielä vuosi sitten bensa-autojen markkinaosuus oli noin 60 prosenttia, nyt se on enää 47 prosenttia. Samaan aikaan sähköautojen myynnin sekä markkinaosuuden kasvu on ollut kovaa.
Uusia autoja rekisteröitiin Euroopassa syyskuussa prosentin verran enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana.
Kaikkein myydyin yksittäinen automalli oli Volkswagen Golf. Mercedes-Benzin A-sarjalainen oli suosituin ladattava hybridi. Täyssähköautojen kolmen kärjen muodostivat Tesla Model 3, Renault Zoe ja Volkswagen ID.3.
Lähde: JATO Dynamics
Uusimmat
-
20:45
Linnea Leinon ja Sami Heleniuksen tanssi vakuutti: "Kauden parhaat kallistukset"
-
20:39
SM-liigaseuralta hankinta: yli 700 ottelun Suomen mestari haaviin
-
20:31
Mitä väriloistoa! Yhdysvalloissa järjestettiin maailman isoin kuumailmapallotapahtuma
-
20:24
Islannin hallitus eroaa
-
20:18
Valtteri Palin jakoi asian, jonka huomasi parinvaihdon aikana Mika Saukkosesta: "Olen ylpeä siitä"
-
20:02
Huuhkajista lupaavia merkkejä – Englanti-pelissä erikoispiirre
-
20:01
"Puhtaan eroottinen" – näin tuomarit kehuivat Arja Korisevan TTK-tanssia
-
19:56
Mysteerimöykyt ihmetyttävät Kanadan rannikolla – tutkijatkin ymmällään
-
19:48
Pyrstötähti laskee auringon perässä – nähtävillä vielä ehkä pari viikkoa
-
19:45
Saana Akiola palasi TTK-parketille Benjamin Peltosen kanssa
-
19:39
Pentagon toimittaa Israelille tehokkaan Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmän
-
19:31
Huuhkajilta karu virhe! Manchester Cityn tähti hiljensi Helsingin olympiastadionin
-
19:23
Aira Samulin oli viimeistä kertaa TTK:ssa lähes tasan vuosi sitten – Kiti Samulin saapui kunnioittamaan mummonsa muistoa
-
19:15
Mikä on manuaalinen juoksumatto ja miten se toimii?
-
18:53
Israelin puolustusministeri: Israel ei aio päästää Hizbollahia takaisin lähelle raja-aluetta
-
18:36
HIFK:n valinta yllätti Sami Kapasen – "Eikö olisi löytynyt?"
-
18:18
Lamine Yamal liputettiin ulos maajoukkueesta – FC Barcelona joutui jännittämään
-
18:15
Mika Saukkosen TTK-taival on herättänyt keskustelua – näin selostaja itse vastaa: "Ymmärrän sen, että joku pahoittaa mielensä"
-
18:08
Kenialaistähti juoksi hirmuisen maailmanennätyksen
-
17:58
Englannin ryhmästä pelottavia uutisia – Joel Pohjanpalo pudotettiin penkille
-
Lataa lisää