Nyt on rajuja syytöksiä: Jäikö Trumpin ylistämä sähköautovalmistaja kiinni katalasta tempusta?
Presidentti Trumpin ylistämän autovalmistajan arvo mitataan jo miljardeissa, vaikka liikevaihto on nollassa. Sen ensimmäisellä sähköautolla ei tuoreen raportin mukaan kuitenkaan ole niin paljon ennakkovaraajia kuin yhtiö väittää, minkä lisäksi firman toiminta vaikuttaa haiskahtavan laajemminkin.
Amerikkalainen sähköautovalmistaja Lordstown Motors on joutunut kiusallisen, mutta mikäli tuoreen raportin tiedot pitävät paikkansa, täysin itseaiheutetun kohun keskelle.
Ensimmäistä tuotantomalliaan markkinoille puskemassa ollut valmistaja on Hindenburg Research -yhtiön tutkimusten mukaan liioitellut Endurance-nimisen sähköisen avolavamallin ennakkotilausmääriä.
Mikäli Hindenburg Research kuulostaa etäisesti tutulta, saattaa se johtua yhtiön roolista yhdysvaltalaista sähköautovalmistaja Nikolaa, koskevassa kohussa, jonka seurauksena yhtiön toimitusjohtaja Trevor Milton joutui eroamaan.
Hindenburg palvelee sijoittajia kaivelemalla muun muassa uusien pörssitulokkaiden taustoja. Hyvää hyvyyttään se ei sitä tietenkään tee, vaan yhtiön liiketoiminnan ydintä on juuri Nikolan ja Lordstownin kaltaisten yhtiöiden osakkeiden lyhyeksimyynti eli shorttaaminen ja tienaaminen osakkeen arvon nousun sijaan sen laskulla.
Vuonna 2018 perustettu Lordstown Motors ei ole vielä saanut tuotantoon asti ainuttakaan autoa, eikä sillä ole ollut itse asiassa varsinaista liiketoimintaakaan. Silti sen markkina-arvo pyöri ennen Hindenburgin paljastuksia hieman alle kolmessa miljardissa dollarissa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hehkutti viime syksynä Lordstownia ja käytti sitä esimerkkinä yhtiöstä, joka palauttaa maailmalle karanneet työpaikat takaisin Yhdysvaltoihin. Tuolloin Endurance oli kärrätty Valkoisen talon edustalle median ihasteltavaksi.
100 000 ennakkovarausta?
Toimitusjohtaja Steve Burns ilmoitti taannoin, että yhtiö olisi saanut peräti 100 000 ennakkovarausta Endurancestaan, mutta Hindenburgin mukaan näin ei ole. Hindenburg väittää Lordstownin johtaneen sijoittajiaan harhaan vääristelemällä todellisia ennakkovarauslukemia. Yksi ennakkovarauksista oli 14 000 auton könttävaraus ja peräisin yhtiöltä, joka on rekisteröity Teksasissa sijaitsevaan asuinrakennukseen. Kyseisellä yrityksellä ei myöskään ole Hindenburgin mukaan sellaista liiketoimintaa, mihin liittyisi tarve 14 000 sähköiselle lava-autolle.
Endurancen tuotannon käynnistymisen sanotaan olevan vielä kaukana horisontissa, vaikka yhtiö itse on ilmoittanut aloittavansa auton valmistuksen syyskuussa 2021 ja saavansa 3 000 autoa valmiiksi ennen vuoden loppua.
Hindenburg taas väittää lähteisiinsä vedoten, että tuotanto voitaisiin oikeasti startata vasta 3–4 vuoden päästä. Enduranceen on lähteiden mukaan tehty vasta hiljattain isoja muutoksia, jotka käynnistävät pitkän testi- ja hyväksyntäprosessin täysin alusta.
Osake notkahti rumasti
Hindenburgilla on toki oma lehmä ojassa, mutta toisaalta koko firman toiminnalta putoaisi pohja, mikäli sen paljastukset olisivat selkeästi epätosia. Yhtiö on julkaissut tutkimuksensa tulokset verkkosivuillaan.
Burns kutsui Hindenburgin väitteitä Wall Street Journalin haastattelussa valheiksi ja puolitotuuksiksi, mutta osakemarkkinat olivat Hindenburgin puolella. Lordstownin osake nimittäin notkahti paljastusten jälkeen viime perjantaina 16,5 prosenttia.
Lähteet: Hindenburg Research, Reuters, Wall Street Journal, Jalopnik, Fox
Uusimmat
-
16:06
Isrealin sotilaat surmasivat kaksi palestiinalaista ratsian yhteydessä
-
15:55
Jokereista röyhkeä väite – tämä linjaus sai asiantuntijat korottamaan ääntään: "Sulkenut itsensä tyrmään"
-
15:43
Seuraa suorana noin kello 17: Nasan luotain palaa historialliselta asteroiditehtävältään – pudottaa näytteet Utahin autiomaahan
-
15:35
Laiton polttoainevarasto räjähti Beninissä – kymmeniä kuollut
-
15:34
Työtaistelut hallitusta vastaan alkavat – näin työnseisaukset ja ulosmarssit iskevät Suomeen
-
15:32
Darcey halusi vain parantua rintasyövästä: "En osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
-
15:30
Kuvat julki Mika Salon hääjuhlasta Suomessa – avioitui Annica-vaimonsa kanssa aiemmin Las Vegasissa
-
15:01
Marcus Rashford romutti ökyautonsa
-
14:57
Jättisalama hämmästytti Helsingissä – kuinka epätavallinen se todella oli?
-
14:49
Red Bullin nerokas temppu paljasti porsaanreiän – 26 kierrosta keskeyttäneenä ollut Sergio Perez käskettiin takaisin radalle
-
14:20
Mercedeksen sisällä kipinöi: George Russell sai tiukkasanaisen käskyn tiimiradiossa
-
14:19
Pohjois-Kosovossa puhkesi jälleen levottomuuksia
-
14:15
Kevin Costner ja ex-vaimo Christine Baumgartner pääsivät sopuun eroasioista kuukausia kestäneen oikeustaistelun jälkeen
-
14:04
Näin ruutuaika voi vaikuttaa pikkulapsiin – tutkimus löysi yhteyden kehitysviiveisiin
-
13:56
Suomalaisten sotilaiden muistomerkki kadonnut Karjalassa
-
13:27
Mieletön ME-murskaus – etiopialaisjuoksijalta hurja aika Berliinissä
-
13:22
Näin rikottiin jalkapallon pomputtelun maailmanennätys – salaisuutena erityinen strategia
-
13:06
Kirja-arvio: Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan
-
13:04
ISW: Ukraina etenee venäläisten linjojen läpi Verbovessa – MTV seuraa sotaa
-
13:04
Herttuatar Meghan ja prinssi Harry osallistuivat Kevin Costnerin varainkeruutilaisuuteen – yllättivät näyttelijän palkinnolla
-
Lataa lisää