Nyt jysähtää – Bomfunk MC’s tekee paluun!

Bomfunk MC's tekee paluun! MTV tapasi alkuperäistrion, joka muisteli Freestylerin tekoa 2:20

Bomfunk MC’s palaa festarilavoille ensi kesänä alkuperäiskokoonpanossaan.

Vuosituhannen vaihteessa kultaa ja platinaa ympäri Eurooppaa myynyt Bomfunk MC’s palaa festarilavoille ensi kesänä. Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva bändi juhlistaa kaksikymmenvuotismerkkipaaluaan tekemällä comebackin keikkalavoille alkuperäiskokoonpanossaan.

Kesän 2019 keikoilla Raymondin ja Gismon lisäksi lavalle nousee yhtyeen tuottajana alusta asti toiminut JS16 eli Jaakko Salovaara. Ensimmäisen keikkansa bändi heittää Raumanmeren juhannusfestareilla kesäkuussa.

Yhtyeen In Stereo -esikoisalbumin julkaisusta tulee ensi vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Albumilta irrotettu Freestyler-single nousi listaykköseksi yhdessätoista eri maassa ja oli Euroopan myydyin single vuonna 2000. Bomfunk MC’s on ollut paitsi esikuva monelle nykyräppärille myös merkittävä breakdance-kulttuurin lanseeraaja Suomessa.

BOMFUNK MC’s KESÄN 2019 FESTIVAALIKEIKAT

Pe 21.06. RMJ, Rauma

La 22.6. Himos Juhannus, Jämsä

To 11.7. Tikkurila Festivaali, Vantaa

Pe 12.7. Suomipop Festivaali, Jyväskylä

La 13.7. Suomipop Festivaali, Oulu

La 3.8. Solar Sound Festival, Seinäjoki

Lue myös:

    Uusimmat