Nyrkkeilylegenda paljastaa: Muhammad Ali kertoi kahden kesken Mike Tysoniin liittyvästä pelostaan – "Hän ei uskonut"

Muhammad Ali on monien mielestä kaikkien aikojen suurin nyrkkeilijä, ja hän on vastaavissa listauksissa korkealla myös silloin, kun rankataan kaikkien urheilulajien suurimpia. On kuitenkin yksi nyrkkeilijä, jonka Alikin olisi pelännyt kohdata: Mike Tyson.

Alin kovimpiin kilpakumppaneihin lukeutunut George Foreman on kommentoinut neljä vuotta sitten edesmennyttä nyrkkeilijäsuuruutta Fiaz Rafiqin uutuuskirjassa Muhammad Ali: The Life of a Legend, joka julkaistiin torstaina.

Kirjaa ovat siteeranneet muun muassa useat brittisivustot, jotka nostavat teoksesta esiin herkullisen paljastuksen. Foremanin mukaan Ali pelkäsi Mike Tysonia ja epäili, ettei olisi voittanut tätä, mikäli kaksikko olisi kohdannut, kun molemmat olivat uransa huipulla.

– Kysyin häneltä (Alilta), uskooko hän, että Tyson voisi voittaa kenet tahansa. Hän vastasi: "Kuulehan, Tyson lyö todella kovaa", Foreman sanoo kirjassa The Sunin mukaan.

Tyson voitti ammattilaisuransa 56 ottelusta 50. Voitoista peräti 44 tuli tyrmäyksellä.

– Alin arvion mukaan Tyson löi kovempaa kuin kukaan, jonka hän oli kohdannut. Hän kertoi minulle kerran, ettei uskonut, että olisi voinut voittaa Mike Tysonin.

Alin vanhin poika Muhammad Ali Junior sen sijaan uskoi isäänsä enemmän kuin tämä itse.

– Isäni olisi piessyt Tysonin. Kaikki sanovat, että Tyson olisi voittanut, mutta ei. Tyson ei olisi pysynyt mukana 15:tä erää. Hän ei ole nyrkkeilijä, hän on katutappelija, tyrmäyskone. Hän ei koskaan pärjäisi isälleni, Alin esikoispoika sanoo kirjassa The Sunin mukaan.

Myös Tyson itse on sitä mieltä, ettei hänellä olisi ollut mahdollisuuksia Alia vastaan – siitäkään huolimatta, että Tysonin ja Alin välinen ottelu on jopa simuloitu virtuaalisesti, ja Tyson voitti sen.

– Mutta en olisi voittanut oikeaa ottelua. Ali on suurin.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja