Tulevaisuudessa uusiutuvalla sähköllä on yhä suurempi rooli ihmisten elämässä. Samalla on varauduttavaa hintojen räväkkään vaihteluun.
Järvenpääläinen Jani Viiru päätti noin puolitoista vuotta sitten hankkia kotiinsa aurinkopaneelit. Nyt kesäkuukausina ostosähköä tarvitaan lähinnä öisin. Aurinkovoimalan lisäksi hänellä on pörssisähkösopimus.
– Hankinnan järkevyyttä on kyseenalaistettu, mutta näen tämän pitkän ajan hankintana. Tämä on pudottanut meidän sähkönkulutustamme.
Uusiutuvat luonnonvarat kiintopisteenä
Jani Viirun kaltaisia ihmisiä on monia muitakin. Suomen uusiutuvat ry:n mukaan aurinkovoiman käyttö on kasvanut sekä kotitalouksissa että teollisuudessa.
Energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoo, että yhtiö panostaa uusiutuvaan sähköntuotantoon enenevissä määrin.
– Fortum pyrkii vastaamaan kasvavaan sähkön kysyntään kehittämällä aurinkovoimaa ja tuulivoimaa. Aurinkotuotannon kustannukset ovat jatkaneet laskuaan. Pohjoismaissa, jossa voisi ajatella, että aurinkotuotanto ei ole ehkä se kaikkein ilmiselvin vaihtoehto, niin aurinko alkaa näyttää kilpailukykyiseltä teollisessa mittakaavassa.
Komissio ehdottaa päästökauppaan lisää joustoja hidastamalla päästöoikeuksien määrän vähenemistä, sallimalla rajatun määrän kansainvälisten ilmastoyksiköiden käytön ja liittämällä hiilidioksidin talteenoton osaksi päästökauppaa. Fortumin mukaan EU:n sähköistämissuunnitelma tukee uusiutuvan energian kasvua.


