Miksi ihminen ajautuu pettämään? Uskottomuuden taustalla voi olla esimerkiksi jännityksen hakeminen.
Pettäminen satuttaa, ja saa petetyn usein pohtimaan kysymystä siitä, mistä uskottomuus ylipäänsä johtui. Onko kyse aina huonosta parisuhteesta vai voiko taustalla olla muutakin?
– Aika monesti on havaittu terapiavastaanotolla, että siellä on kuitenkin se pariskunnan välinen yhteys jollain tavalla jo hieman etääntynyt. Sitä ei välttämättä edes siinä arjen keskellä tiedosteta, pariterapeutti Hanna Myllymaa MTV Uutiset Livessä.
Uskottomuus tuo Myllymaan mukaan esille tarpeita, jotka arjessa eivät täyty.
– Ja on helppo ratkaisu sitten saada vastaus niihin tarpeisiinsa joltain muulta suhteen ulkopuolelta.
Taustalla voi olla jännityksen hakeminen
Miessakit ry:n seksuaaliterapeutti, kliininen seksologi Roni Grinberg huomauttaa, että taustalla voi olla myös jännityksen hakeminen.
– Että sillä pettämisellä haetaan sitä jännitystä tai muuta semmoista, jolla koetaan, että "mä elän".
Arki ja yhteinen aika kumppanin kanssa voi tuntua suorittamiselta.
– Jollain lailla tämä saattaa edesauttaa sitä, että lähdetään pettämään tai mietitään tai annetaan sille pettämiselle mahdollisuus.
Mitä pettäminen kertoo ihmisestä? Jos pettää kerran, pettääkö aina?

