Nuorten hyväksi kampanja - "Lasten lukeminen ei saa kaatua kirjojen puuttumiseen"

Helsinkiläisen Keinutien ala-asteen opettaja Katrianna Halinen on huolissaan ja turhautunut siitä, että osalla hänen tokaluokkalaisistaan ei ole mahdollisuutta lukea kirjoja kotona.

Yksi luokan oppilasta kertoi halunneensa lukea joululomalla, mutta kukaan ei vienyt häntä kirjastoon. Opettaja kyllä menee oppilaidensa kanssa kirjastoon kerran kuussa, mutta kaikilla lapsilla ei ole syystä tai toisesta omaa kirjastokorttia. Koulun kirjaston kirjoja ei puolestaan saa viedä kotiin. Osassa koteja ei ole yhtään kirjaa.

MTV:n Nuorten hyväksi -kampanja halusi helpottaa pienten kontulalaisten koululaisten lukutaidon kannalta haastavaa tilannetta ja lahjoitti tokaluokkalaisille laatikollisen lastenkirjoja.

MTV:n toimittaja Mika Tommolan lisäksi kirjalähettilääksi lähti kirjailija Timo Parvela, jonka lastenkirjoja oppilaille lahjoitettiin. Viidelle luokan oppilaista kyse oli ensimmäisestä ikiomasta lukukirjasta.

Lukuintoa munakellon avulla

Opettaja Katrianna Halisen mukaan osa hänen tokaluokkalaisistaan lukee jo Harry Pottereita, mutta osa selviää vasta kuvakirjoista. Pelkkä läksyjen lukeminen ei riitä hyvän lukutaidon saavuttamiseen.

Sekä Halisen että suosituista Ella-kirjoista tunnetun kirjailijan Timo Parvelan mukaan lapsia pitää patistaa lukemaan, jotta lukutaito kehittyy. Into lukemiseen syntyy vain lukemalla. "Vasta sitten, kun lukutaito on niin hyvä, että lukemiseen ei tarvitse keskittyä, kirjoista voi nauttia", Parvela korostaa.

Omaa lastaan Parvela patisti aikoinaan lukemaan mm. munakellon avulla. Munakelloon viritettiin tunnin lukuaika ja kun kello pirahti, poika sai mennä tunniksi pelaamaan Playsationia. "Lopulta kävi niin, että kellon soidessa kirja ei lentänytkään nanosekunnissa seinään vaan lukeminen jatkui, sillä kirja oli niin jännittävässä kohdassa", Parvela nauraa.

Tarvitaan yksi hyvä kirja

Halisen mukaan on surullista, että kaikilla lapsilla ei ole mallia lukevasta aikuisesta. Hänen mukaansa lapsen kynnys tarttua kirjaan madaltuu, jos lapsi näkee vanhempiensakin lukevan.

Kirjalija Timo Parvelan mukaan kysymys siitä, miten lapsi saadaan lukemaan, on kiinni yhdestä kirjasta.

-Pitää vain löytää se kirja, mikä synnyttää innostuksen lukemiseen, Parvela painottaa.



Lue myös:

    Uusimmat