Love Island Suomi -ohjelmassa finaaliin päässeiden Henrin ja Sofian parisuhde päättyi kuvausten jälkeen kolmen kuukauden seurustelun jälkeen.
Henri ja Sofia löysivät toisensa Love Island Suomi -ohjelmassa. He pääsivät finaaliin asti, mutta yleisö äänesti voittajaksi Jennin ja Ilmarin.
Rakkautta toisilleen vannonut pari päätti finaalijaksossa jatkaa suhdettaan ohjelman jälkeen.
Lue lisää: Tässä on Love Islandin voittajapari
MTV Uutisten haastattelussa finaalipäivänä 26. kesäkuuta he paljastivat MTV Uutisille, miten suhde muuttui kuvausten jälkeen ja mitä heille kuuluu nyt, kun kuvauksista on yli puoli vuotta.
– Jatkoimme yhdessä alkuun. Vietimme aluksi hetken Helsingissä ja sitten palasimme kotipaikkakunnillemme. Siitä alkoi yhteinen arki, jota kesti noin kolme kuukautta. Sitten tulimme siihen lopputulokseen, että emme ole niitä oikeita toisillemme kuitenkaan, Henri kommentoi.
– Se ulkomaailma on vain niin erilainen, vaikka sitä voisi kuvitella, ettei se ole niin. Ulkomaailmassa huomasimme, että suhteemme ei vain toiminut, Sofia sanoi.
– Kyllä me kovasti yritimme. Suunnittelimme jo, että viettäisimme kesää samalla paikkakunnalla ja pääsisimme eroon niistä etäsuhteen haasteista.
Eropäätös oli Henrin ja Sofian mukaan yhteinen, mutta aloite tuli selkeämmin Sofian suunnalta.
– Kyllä se ehkä enemmän Sofian puolelta tuli, mutta yhteinen se oli. Sanotaanko näin, että Sofia teki aloitteen ja sanoi sen ääneen, Henri sanoo.

