Palaa takaisin lapsuutesi maisemiin ja Nukkumatin maailmaan! Retrotyyli hurmaa niin sisustuksessa, vaatetuksessa kuin myös tv:ssä.
Nukkumatin iltasadut Sub Junorilla 14.6. alkaen. Tilaa kanava kotiisi PlusTV:ltä täältä.
Rakastetun Nukkumatin tarina alkaa jo 1950-luvulta, jolloin hahmo syntyi poliittisesti tulenarassa Itä-Saksassa. Saksalaisissa kodeissa hurmaava animaatiohahmo tuli tutuksi Sandmänncheninä eli Hiekkamiehenä.
Hahmon suunnitteli animaatiotaituri Gerhard Behrendt. Hän ei vain luonut hahmoa vaan käsikirjoitti ja ohjasi hurmaavat animaatioklipit ja niiden miljöön.

Suomalaisiin koteihin unihiekkaa heittelevä harmaahapsi ilmestyi 1970-luvulla, ja siitä saakka se on ollut tärkeä osa suomalaista lasten satumaailmaa. Kesäkuusta 2010 lähtien Nukkumatin iltasatuja nähdään Sub Juniorilla.
Poliittinen Nukkumatti
DDR:ssä syntynyt Nukkumatti oli kiistanalainen hahmo poliittisten taustojensa vuoksi. Se sai paljon vaikutteita sosialismista, ja jaksoissa vilahti usein DDR:n vaakunassa esiintyneet harppi ja vasara. Myös animaatiomaailman taustassa näkyi muita sosialistisia tunnuksia.
Mielenkiintoinen kuriositeetti oli myös se, että Nukkumatti ei koskaan vieraillut Saksan liittotasavallassa tai muissa länsimaissa. Animaatiossa kuitenkin korostettiin kansojen ja kulttuurien välistä solidaarisuutta.


