Norjan hiihtotähden alkukausi täysin pipariksi ikävien vaivojen vuoksi – "Kipu on sietämätöntä"

Norjan maastohiihtotähti Martin Johnsrud Sundby ei pysty osallistumaan Rukalla järjestettävään maailmancupin avausviikonloppuun lainkaan selkävaivojen vuoksi.

Sundby osallistui viime viikonloppuna 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailuun Norjassa, mutta 36-vuotias hiihtotähti joutui jättämään kisan kesken selkävaivojen vuoksi.

– Minulla on liian suuria ongelmia selkäni kanssa voidakseni hiihtää. Olen siitä erittäin pettynyt. Kipu on sietämätöntä. Se on turhauttavaa, Sundby kuvailee NRK:n haastattelussa.

– Tiedän olevani hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta en voi käyttää voimiani, Sundby sanoo.

Selkäkivut ovat niin pahoja, että Sundby käy tulevina päivinä tarkemmissa tutkimuksissa, jotta kipujen syy voitaisiin selvittää.

– Aiomme tehdä täystarkastuksen magneettikuvineen ja päivineen, emmekä jätä kiveäkään kääntämättä. Puhumme alan ehdottomien ammattilaisten kanssa, norjalaistähden hiihtovalmentajana toimiva Sondre Sundby toteaa.

Selkävaivojen vuoksi Sundby ei pysty osallistumaan tulevan viikonlopun maailmancupin avausviikonloppuun Rukalla. Pahimmillaan Sundby joutuu olemaan sivussa useita viikkoja.

Lue myös:

    Uusimmat