Ninan huikea muodonmuutos: Laihtui 50 kiloa puolessa vuodessa!

Suomalainen Nina laihdutti 50 kiloa puolessa vuodessa. Paino on pysynyt hallinnassa jo viisi vuotta.

Nina, 27, ei aina ollut pyöreä. Nuorta itseään hän kuvaisi sanalla ”sopusuhtainen”. 

– Nuoruuteeni kuului monenlaista liikuntaa, eritoten kilpajuoksua. Ammattikoulun aikaan liikunta jäi kuitenkin vähemmälle, ja epäterveellinen ruokavalio astui kuvioihin. Söin, vaikka ei edes ollut nälkä, tekemisen puutteessa löysin itseni monesti jääkaapilta.

Televisiota Nina ei katsellut ilman naposteltavaa. Hän myöntää, että televisiota tuli katsottua paljon.

– Pitsoja ja hampurilaisia tuli syötyä jatkuvasti. Pian liikunta jäi lähes kokonaan pois, ja pieninkin matka taittui aina autolla. Olin kuitenkin sinut itseni kanssa, en tuntenut tarvetta laihduttaa – lähimmäisteni vihjailuista huolimatta.

"Palasin joka kerta entiseen ruokailumalliin"

”Pitäisikö vähän keventää ruokavaliota, liikkua ja vähän alkaa laihduttaa, ennen kuin painoa on liikaa?”

Ninan sukulaiset vihjailivat, että hänen täytyisi tehdä jotakin painolleen. Kun Nina siirtyi ammattikouluun, hänen painonsa lähenteli 120 kiloa. Verenpaine oli korkea, ja aikuistyypin diabetes häämötti terveydenhoitajan mukaan tulevaisuudessa. Nina ohjattiin ravinto-ohjaajalle.

– Kävinhän minä siellä kyllä juttelemassa, mutta siihen se jäikin, Nina muistaa.

– Ravinto-ohjaajalla käynti tuli terveydenhoitajan kautta ja diabetesriskin takia, eikä omasta tahdostani. Siksi en varmaan apua tästä käynnistä saanut, kun en itse vielä silloin ollut täysin valmis laihduttamaan.

IMG_20170607_110150

Nina ennen ja nyt.

Kilot eivät vieläkään häirinneet Ninaa, vaikka hän ymmärsi mahdolliset painon mukanaan tuomat sairaudet. Hän testasi kaikesta huolimatta kaikenlaisia laihdutuskuureja. Listalle pääsivät kaalisoppakuuri, tuorekurkkukuuri ja jopa rasvasieppari-kapselit. Jokainen yritys päättyi lohtusyömiseen.

– Periaatteessa nämä kaikki olivat täysin tehottomia, koska palasin joka kerta entiseen ruokailumalliin. Rasvasiepparit eivät toimineet alkuunkaan, vatsan kyllä pistivät toimimaan, kun tuli sen verran rasvaisia ruokia syötyä. 

Lopulta ylipaino alkoi nakertaa Ninaa. Peilikuvaansa hän inhosi.

– Lopulta siihen peiliin ei voinut enää katsoa. Kilojen tuoma suru ja itseinho täyttivät mieleni, en mielelläni enää käynyt paikoissa, joissa oli paljon muitakin ihmisiä, Nina kuvaa.

– Sosiaaliset tilanteet olivat vaikeita itsetunnon puuttuessa. En halunnut, että kukaan tuijottaa minua, häpesin itseäni, vartaloani. En muista, että joku olisi oikeasti tuijottanut; lähinnä omassa mielessä oli sellainen tunne, että tuijotetaan. Itsetunto oli niin alhaalla kilojen takia.

"Laihduttaminen tuntui pelkästään hyvältä"

Elämä muuttui vuodenvaihteessa 2010. Tammikuussa 2011 Nina kokeili viimeistä laihdutuskuuriaan: Cambridge-ohjelmaa.

– Ajattelin tuolloin, että kokeillaan nyt sitten tätäkin. Ensimmäinen viikko oli kaikkein kauhein, ajattelin, etten voi mitenkään selvitä pelkillä pussikeitoilla. Toisin kuitenkin kävi.

Ensimmäisen viikon jälkeen painoa oli pudonnut viisi kiloa. Nina oli onnellinen.


– Laihduttaminen tuntui pelkästään hyvältä. Elokuussa 2011 olin saavuttanut normaalin painon, olin tyytyväinen itseeni, itsetuntoni palasi – olin onnistunut! 

Nina laihtui puolessa vuodessa 50 kiloa. Paino on pysynyt kurissa viisi vuotta monipuolisen liikunnan ja terveellisen ruokavalion avulla. 

– Tietysti välillä myös herkuttelen, mutta sitten palaan taas takaisin normaaleihin ruokailutottumuksiini.

Nykyisin Nina ruokailee monipuolisesti: aamuihin kuuluu puuro, välipaloihin esimerkiksi hedelmiä ja marjoja.

– Lounas ja päivällinen kattavat yleensä proteiinia, eli kanaa, kanamunaa tai vastaavaa, kasviksia, salaattia ja lisäksi välillä täysjyväriisiä ynnä muuta sellaista. Illasta pyrin olemaan syömättä mitään kovin raskasta.

Vettä Nina juo yli kolme litraa päivittäin. Hän harrastaa säännöllisesti kuntopyöräilyä, pyöräilyä, lenkkeilyä ja erilaisia lihaskuntoharjoitteita.

– Itsekuri, terveelliset valinnat ruokailussa sekä monipuolinen liikunta ovat itsellä salaisuus, millä pidän painon kurissa, Nina kuvaa.

"Vaatii uusien elämäntapojen rakentamisen ja omaksumisen"

Ennen laihdutusurakkaa Ninan vyötärönympärys oli 115 senttiä ja paino 120 kiloa. Nyt vyötärö on kaventunut 69 senttiin ja paino pudonnut 64 kiloon. 

– Pysyvä painonpudotus vaatii uusien elämäntapojen rakentamisen ja omaksumisen. Totta kai paino tulee takaisin, jos palaa vanhoihin tapoihin. Ja tämä varmasti pätee jokaisessa painonpudotuksessa, oli sitten laihdutettu pussidieetillä tai pt-palveluiden kautta. Vaikeina hetkinä entisen minän muistelu auttaa, ja liikunta, joka on itselleni henkireikä.

Nina rohkaisee muita kokeilemaan, millainen laihdutustapa sopii itselle. Hän itse tunnisti suurimmaksi vaikeudekseen ruokailut, joihin tarkasti jäsennelty ohjelma toi avun.

– Aluksi pieniä tavoitteita, niin pysyy into ja mielenkiinto yllä. Laihduttamisen tarve lähtee sinusta itsestäsi. Jos kokee olevansa myös henkisesti valmis muuttamaan elämäntapoja, niin silloin sitä yleensä onnistuu.


***


Lue myös:

    Uusimmat