Nightwish

Nightwish
NightwishCopyright MTV Oy 2001
Julkaistu 26.03.2003 13:28(Päivitetty 14.09.2004 11:50)

Nightwish on hätkähdyttävä yhtye: se tarjoilee erikoislaatuisen yhdistelmän klassista laulua ja rankkaa heavymusiikkia. Bändi herättää huomiota ennen kaikkea upean laulajansa, kristallinkirkkaan sopraanon, Tarja Turusen ansiosta.

Nightwishin läpimurto oli vuonna 1998 julkaistu Oceanborn-albumi. Toukokuussa 2000 Nightwish julkaisi Wishmaster-albumin, joka nousi heti kahdeksi viikoksi Suomen TOP 40 -listan ykköseksi ja ylitti nopeasti 40 000 myydyllä kappaleella platinarajan. Maailmanlaajuisesti levyä on myyty yli 140 000 kappaletta.

Vuosi 2000 oli Nightwishille kiireinen, mutta menestyksekäs. Taakse jäivät kiertueet paitsi kotimaassa myös Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Kanadassa. Vuoden 2000 alussa Nightwish hätkähdytti Suomen kansaa ja fanejaan osallistumalla euroviisukarsintoihin kappaleella Sleepwalker. Nightwish pääsi kuuden finalistin joukkoon ja voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen finaalissa.

Menestyksestä kieli myös Emma-ehdokkuus vuoden 2001 alussa: Nightwish oli ehdokkaana Vuoden Yhtye -sarjassa.

Huhtikuussa 2001 Nightwish julkaisi Suomen ensimmäisen konsertti-DVD:n. From Wishes to Eternity Live -DVD:llä on Nightwishin täysmittainen livetaltiointi Tampereen Tullikamarilta, promovideoita ja muuta materiaalia. Nightwishin DVD:n lisäksi Spinefarm Records julkaisi keväällä 2001 myös rajoitetun 10 000 kappaleen määrän VHS-muodossa sekä yhtyeeltä paljon toivotun live-CD:n ja mini-CD:n.

Vuonna 2002 ilmestyi Nightwish-albumi Century Child. Sen myötä yhtye on niittänyt mainetta ja kunniaa niin kotimaassa kuin ulkomailla: Helmikuussa 2003 Nightwish valloitti Englannin metalliväen ja pärjäsi loistavasti englantilaisen Powerplay-lehden lukijaäänestyksessä. Nightwish kahmi seuraavat palkinnot: Paras albumi (Century Child), Paras ulkomainen yhtye, Paras biisintekijä (Tuomas), Paras tuotanto (Century Child), Paras laulaja (Tarja), Paras kosketinsoittaja (Tuomas).

Nightwish oli ykkönen myös Saksassa Rock Hard -lehden vuosiäänestyksessä helmikuussa 2003. Lukijat äänestivät seuraavasti: Vuoden paras albumi: #1 - Century Child, Suosituin yhtye: #3 Nightwish, Suosituin muusikko: #4 Tarja, Paras liveyhtye: #5 Nightwish, Suosituin henkilö: #10 Tarja.

Myös saksalainen Orkus-lehti äänestytti menneen vuoden suosikit: Vuoden paras albumi: #1 - Century Child, Paras konsertti / Paras kiertue: #2 Nightwish, Paras levynkansi: #2 - Century Child.

Nightwish korjasi mukavan potin myös Suomessa Soundi-lehden äänestyksessä: Kotimainen rockbändi sija 1, Kotimainen yhtye sija 3, Kotimainen albumi sija 4, Kotimainen biisi sija 5.

Nightwishin Century Child oli vuoden 2002 toiseksi myydyin suomalainen albumi huikealla 59 000 myynnillään. Kun huomioon otetaan myös ulkomaiset albumit, Century Child oli viidenneksi myydyin.

Maaliskuun 2003 Emma-gaalassa Nightwish pokkasi vuoden 2002 Vienti-Emman lisäksi myös yleisöäänestyksen voiton sarjassa Vuoden Kotimainen Artisti!

Toukokuussa 2003 ilmestyy uusi Nightwish-DVD "End Of Innocence". DVD sisältää eri puolilla maailmaa kuvattuja live-kappaleita, musiikkivideoita sekä "behind the scenes" -osion.

Kesäkuussa 2004 julkaistu Once-albumi on myynyt platinaa eli yli 30 000 kappaletta heti julkaisunsa jälkeen. Once-albumilla esiintyi myös aito intiaani, Lakota-heimoon kuuluva John Two-Hawks.

Once nousi suoraan Saksan albumilistan ykköseksi. Levy menestyi loistavasti myös muualla Euroopassa: Se oli pian ilmestymisensä jälkeen ykkösenä niin Norjassa kuin Kreikassakin ja kakkosena Ruotsissa. Itävallassa albumi nousi sijalle 4. Heinäkuussa levy nousi myös Billboardin listalla Euroopan myydyimmäksi albumiksi

Nightwish käynnisti levyn julkaisun jälkeen puolitoista vuotta kestävän maailmankiertueen.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki