Tunisialainen jalkapallon huippulupaus Louey Ben Farhat joutuu jättämään kesän MM-kilpailut väliin. Syy on vähintäänkin erikoinen, sillä 19-vuotiaan hyökkääjän isä oli soittanut päävalmentaja Sabri Lamouchille ja kieltäytynyt poikansa puolesta MM-kisaedustuksesta.
Lue myös: Lähde: Lajilegenda palaamassa MM-kisoihin 40-vuotiaana
Lue myös: Historiaa: MM-jalkapallon lilliputin valmentajasuuruus palasi
Saksan 2. Bundesliigassa kelpo jälkeä tällä kaudella tehnyt Ben Farhat oli tehnyt maaliskuussa debyyttinsä miesten maajoukkueessa ja oli tulossa valituksi mukaan MM-kisajoukkueeseen. Ben Farhatin nimi loisti kuitenkin poissaolollaan, kun päävalmentaja Lamouchi julkaisi viime perjantaina pelaajavalintansa.
– Sain tänä aamuna puhelun Louey Ben Farhatin isältä. Hän sanoi minulle, että on liian aikaista ottaa hänet mukaan ja vastusti sitä. Olin järkyttynyt. Soitin Loueylle, mutta hän ei vastannut. Soitin uudelleen hänen isälleen, joka ei myöskään vastannut. Se on epäkunnioittavaa, Lamouchi selitti joukkueen julkistamistilaisuudessa.
Ben Farhat löi tällä kaudella läpi Karlsruherin paidassa viimeistellen 20 ottelussa kuusi maalia ja antaen kaksi maalisyöttöä. Hänellä uskotaan olevan hyvä mahdollisuus siirtyä ensi kaudeksi Saksan pääsarjatasolle.
Tunisialaismedioissa on spekuloitu, että onko mahdollinen bundesliigasiirto syy siihen, ettei nuorukaista nähdä MM-kisoissa. Isän ja neuvonantajan kerrotaan uskovan, että mahdollisuudet seuranvaihtoon voivat heikentyä, jos Ben Farhat pelaa heikosti MM-kisoissa.
Tunisia pelaa MM-kisoissa Ruotsin, Japanin ja Hollannin kanssa samassa lohkossa. Jalkapallon MM-kisat pelataan 11.6-19.7.

