Yhdysvaltain itärannikolla kuollut rankkasateiden ja tulvien vuoksi jo yli 40 ihmistä

New Yorkin osavaltioon hätätila Idan kaatosateiden ja tulvien vuoksi – tällaista tuhoa myrskyt ovat aiheuttaneet 1:01
Katso video: New Yorkin osavaltioon hätätila Idan kaatosateiden ja tulvien vuoksi – tällaista tuhoa myrskyt ovat aiheuttaneet

Yhdysvaltain itärannikolla on kuollut viranomaisten mukaan ainakin 46 ihmistä rankkasateiden aiheuttamissa syöksytulvissa, kertoo uutiskanavat CNN.

Viikonloppuna Louisianaan iskenyt ja sittemmin heikentynyt hirmumyrsky Ida on tuonut koilliseen matkattuaan pahoja tulvia alueelle.

New Jerseyssä kerrottiin kuolleen ainakin 25 ihmistä myrskyn vuoksi. Asiasta kertoi osavaltion kuvernööri Phil MurphyTwitterissä. Murphyn mukaan valtaosa uhreista kuoli jouduttuaan autojensa kanssa veden varaan.

CNN:n mukaan myrskyuhreja on ollut itärannikolla kaikkiaan kuudessa osavaltiossa: New Jerseyssä, New Yorkissa, Pennsylvaniassa, Connecticutissa, Marylandissa ja Virginiassa.

New Yorkin kaupungissa kerrotaan kuolleen ainakin 13 ihmistä.

Yksi New Yorkin kuolonuhreista on 2-vuotias poika, kertoo uutistoimisto Reuters.

New Yorkin osavaltion kuvernööri Kathy Hochul on julistanut osavaltioon hätätilan.

Syöksytulvien vuoksi ihmisiä on evakuoitu muun muassa New Yorkin metroasemilta, kertoo uutiskanava CNN.

BBC:n mukaan ihmisiä on myös jäänyt jumiin talojensa kellareihin heidän etsiessään suojaa tulvavedeltä.

Junia ja lentoja New Yorkiin ja New Jerseyhin on peruttu. Liikenteessä saavat tällä hetkellä olla vain hälytysajoneuvot.

Ida saapui Yhdysvaltojen eteläosiin sunnuntaina toiseksi voimakkaimpana neloskategorian hirmumyrskynä.

Ida-myrsky on aiheuttanut isoja tulvia New Yorkissa – Mari Karppinen raportoi paikan päältä 2:20
Kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo paikan päältä, miten tulvat vaikuttavat newyorkilaisten elämään.

Vettä satanut paikoin ennätysmäärä

Kansallisen sääpalvelun NWS:n mukaan New Yorkin keskuspuistossa oli satanut vettä yhden tunnin aikana 80 millimetriä.

CNN:n mukaan keskuspuiston sademäärä oli samalla uusi ennätys. Edellinen ennätys oli peräisin vuodelta 1927. Keskuspuiston säähavaintoja on kerätty aina vuodesta 1869 lähtien.

Samalla kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun New Yorkin kaupunkiin on annettu syöksytulvavaroitus. Viiden tunnin aikana vettä satoi kaupungissa parikymmentä senttiä.

Erityisen pahasti tulvista kärsivät Brooklynin ja Queensin hallintoalueet.

Myös Newarkissa New Jerseyssä tehtiin uusi kaikkien aikojen sademääräennätys.

Trooppiseksi matalapaineeksi heikentynyt hirmumyrsky Ida on tuonut mukanaan pahoja tulvia New Yorkin kaupunkiin ja muuallekin Yhdysvaltojen koillisosiin.

Luvassa myös pyörremyrskyjä

Kansallisen sääpalvelun varoituksen mukaan Idan odotettiin tuovan mukanaan myös pyörremyrskyjä.

Vaarassa olivat Connecticutin osavaltion eteläosa, New Jerseyn pohjoisosa ja New Yorkin osavaltion eteläosa.

Annapolisissa, noin 30 kilometrin päässä Yhdysvaltain pääkaupungista Washingtonista, pyörremyrsky repi puita irti juurineen ja katkoi sähkölinjoja.

Marylandissa 19-vuotias nuorukainen kuoli ja yksi ihminen oli kateissa syöksytulvan jäljiltä.

Idan odotettiin torstain kuluessa paikallista aikaa jatkavan matkaansa kohti Uuden-Englannin aluetta.

Ida saapui Yhdysvaltojen eteläosiin sunnuntaina toiseksi voimakkaimman eli neloskategorian hirmumyrskynä.

Se on myös aiheuttanut valtavia omaisuusvahinkoja ja vienyt sähköt yli miljoonalta ihmiseltä.

Eteläisissä osavaltioissa oli paikoin pulaa myös polttoaineesta. Sähköjen palauttaminen syrjäisimmille seuduille voi viedä pahimmillaan jopa kuukauden.

Kaikkiaan Idan laskettiin torstaina tappaneen Yhdysvalloissa kolmisenkymmentä ihmistä

Juttua muokattu 2.9.2021 kello 22:41: Päivitetty tuoreimmilla tiedoilla. 

Juttua muokattu 3.9.2021 kello 5.12 ja kello 19.12: Päivitetty tuoreimmilla tiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat