Neumann yllättää – Dingon nokkamies siirtymässä taustamuusikoksi

Suomirock-legenda Dingon nokkamies paljastaa Cafe Lanzarote -podcast-ohjelmassa kokeilevansa taustamuusikon pestiä.

1980-luvulla jättisuosiota nauttineen Dingo-yhtyeen laulaja Pertti Neumann, 57, paljastaa Cafe Lanzarote -podcast-ohjelmassa siirtyvänsä mikrofonin äärestä uuteen bändiin taustamuusikoksi.

– Olen menossa ensimmäistä kertaa urallani bändiin jäseneksi soittamaan kitaraa, Neumann sanoo ja kertoo harjoittelevansa soittamista parhaillaan useita tunteja päivässä.

Yhtenä syynä miehen uudelle aluevaltakselle on halu päästä eroon niin sanotusta valkoisen paperin kammosta, josta Neumann kertoo Lauri Saarilehdon ohjelmassa kärsivänsä.

Muusikko tunnustaa keräävänsä itselleen helposti paineita ja uskoo Dingon 1980-luvun menestyksellä olevan vaikutuksensa asiaan.

– Uskoisin, että ellei menestystä olisi tullut tai biisit olisi breikanneet, niin se rima olisi nyt matalampi mennä, Neumann arvioi haastattelussa.

– Kai jotkut odotukset itseä kohtaan kasvavat iän ja kokemuksen myötä, vaikka voisi kuvitella sen menevän päinvastoin.

1985: Dingo takoo rahaa 1:50

Neumann tunnustaa haastattelussa, että hän ei ymmärtänyt 80-luvulla vallinneen Dingo-hysterian suuruutta kuin ajoittain.

– Yksi tällainen hetki oli Kotkassa, jossa Meripäivien viisituhatpäinen yleisö tungeksi lavan edessä sellaisella voimalla, että koko Dingon käyttämä lavarakennelma siirtyi kolme metriä taaksepäin ja puhkaisi esiintymispaikkana toimineen kuplahallin seinän.

– Tällaisista asioista minä sitä poikkeuksellisuutta havainnoin, laulaja toteaa.

Neumann kertoo myös, että ajatus jonkin ulkomaalaisen bändin lämmittelemisestä olisi tuntunut vieraalta.

– Ajatus Dingosta lämmittelemässä ketään ulkomaista bändiä oli mahdottomuus. Sen olisi pitänyt kyllä olla ihan päinvastoin.

Kuuntele Neumannin haastattelu kokonaisuudessaan Cafe Lanzarote -podcastissa täällä.

Katso alta, miten Benjamin Peltonen suoriutui Dingon Autiotalo-hitistä MTV:n Tähdet, tähdet -ohjelmassa!

Lue myös:

    Uusimmat