Nerokas ajatusleikki auttaa tekemään oikean päätöksen – kokeile!
Jos sinun on vaikea tehdä päätöksiä, leiki, että joku muu on paikallasi. Aiheesta kirjoitti Men’s Health.
Kuvittele, että sinun pitäisi päättää sokkotreffeille menemisestä. Jos olet itse treffien toinen osapuoli, saatat empiä tuntemattoman tapaamista. Jos treffeille menijä sen sijaan olisi ystäväsi, luultavasti rohkaisisit häntä ilman muuta menemään.
Wisconsinin yliopistossa tehty tutkimus kertoo, että juuri tässä saattaa piillä ratkaisu hyvien päätösten tekemiseen: jos et pysty päättämään jotakin asiaa, teeskentele päättäväsi jonkun toisen puolesta.
Tutkimuksessa ihmiset jaettiin kahteen ryhmään. Osalta kysyttiin, miten he itse toimisivat tietyissä tilanteissa, kun taas osa teki päätöksiä muiden ihmisten puolesta samoissa hypoteettisissa tilanteissa. Tutkijat havaitsivat, että ihmiset tekivät päätöksiä mieluummin toisten puolesta.
Tutkimusta johtanut Evan Polman selitti havaintoa sillä, että toisia koskevien päätöksien tekeminen on vähemmän kuluttavaa ja ärsyttävää. Itseään koskevaa päätöstä tehdessään ihminen käyttää paljon aikaa ja energiaa siihen, että puntaroi jokaista mahdollista lopputulosta. Spekulointi on uuvuttavaa, ja lopulta sitä päätyy valitsemaan sen kaikkein kätevimmän ja mukavimman vaihtoehdon, vaikka se ei olisi se oikea.
Kun sen sijaan päättää jotakin ystävänsä puolesta, ei joudu itse stressaamaan – joku muu kohtaa seuraukset, et sinä. Päätöksen tekeminen on täten helpompaa ja luovempaa. Jos päätöksenteon kohteena olisivat esimerkiksi jo mainitut sokkotreffit, saattaisit jopa ehdottaa kaverillesi aktiviteetteja, joita et olisi omalle kohdallesi harkinnut. Tämä on avartavaa.
– Kun ajattelee, miten päättäisi toisten puolesta, voi paljastua ideoita ja ratkaisuja, joita ei normaalisti keksisi, Polman sanoi Men’s Healthille.
Lähde: Menshealth.com
Miten tullaan onnelliseksi?
Psykologian emeritusprofessori, onnellisuusprofessorinakin tunnettu Markku Ojanen puntaroi onnen olemusta Studio55.fi-lähetyksessä lokakuussa 2015.
Uusimmat
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
Lataa lisää