Neljä kuollut ja kaksi kateissa lumivyöryn jäljiltä Ranskan Alpeilla

Ranskassa neljä ihmistä on kuollut ja kaksi on edelleen kateissa lumivyöryn jäljiltä Alpeilla lähellä Mont Blancia.

Viranomaisten mukaan kaksi kuolonuhreista oli vuoristo-oppaita, jotka jäivät jäätikköä alas tulleen lumivyöryn alle.

Kahta ihmistä on etsitty helikoptereiden ja pelastuskoirien avulla, vaikka alueella on varoitettu uusista lumivyöryistä. Etsinnät on illan osalta lopetettu, mutta työtä on määrä jatkaa huomenna aamulla.

Yksi ihminen loukkaantui lumivyöryssä lievästi, ja kahdeksan vyöryn yllättämää ihmistä selvisi tilanteesta vahingoittumattomina.

Alueelle ei ollut annettu lumivyöryvaroitusta. Paikallishallinnon mukaan vyöryn taustalla voi olla lämpimän sään ja tuulen yhdistelmä.

Presidentti Emmanuel Macron on Twitterissä kertonut ajattelevansa uhreja ja heidän perheitään.

Lue myös:

    Uusimmat