Nämä olivat vuoden 2013 suurimmat tyyli-ilmiöt – katso
Vuosi 2013 on ollut yhdistelmä klassisuutta ja räväköitä trendejä.
Etkö saanut teininä värjätä hiuksia vaaleansinisiksi? Kuluneena vuonna hiusten värjääminen pastelliväreillä on ollut täysin hyväksyttyä, jopa erittäin trendikästä. Juoksulenkkareiden palaaminen tyylitietoisten vaatekaappiin on toinen vuoden 2013 radikaaleista trendeistä. Rajujen trendien lisäksi vuonna 2013 on suosittu myös melko klassisia muotituulia: muun muassa pelkistettyjä ja yksinkertaisia laukkuja.
Peplum-mekot ja -paidat piilottavat keskivartalon muhkurat
Kuluneen vuoden villityksiin ovat kuuluneet muun muassa peplum-mekot ja -paidat. Peplum tarkoittaa pientä levennystä paidan alaosassa tai hameen yläosassa. Peplum tunnetaan jo antiikin Kreikasta, mutta nykyaikaiset peplum-vaatteet muistuttavat enemmän 1940-luvulla suunniteltuja vaatteita. Peplum-vaatteiden plussiin kuuluu keskivartaloa kaventava illuusio. Vaate ei kuitenkaan sovi kovin hyvin lyhytjalkaisille, varoittaa thepochtimes.
Kuviolegginsit jatkavat suosiotaan
Legginsien suosio on jatkunut jo monta vuotta. Tänä vuonna on nähty erityisesti kaksivärisiä legginsejä, joiden kuviointi on etnotyyppinen. Kuvan esimerkin legginsit ovat Art Square -näytöksestä Venäjän muotiviikoilta syksyltä 2013.
My Little Pony -hiukset: Karkkivärit sallittuja myös aikuisille
Yksi tämän vuoden mieleenpainuvimmista muoti-ilmiöistä ovat My Little Pony -hiukset. Vuonna 2013 on ollut erittäin trenditietoista värjätä hiukset vaaleansinisiksi tai -punaisiksi. Myös liilan eri sävyt ovat olleet suosittuja. Mallia näyttää Kelly Osbourne, joka on viihtynyt koko vuoden liilassa kuontalossa. Myös laulajattaret Kesha, Rita Ora sekä Katy Perry ovat suosineet My Little Pony -hiuksia.
Digiprintit elävöittävät vaatteita ja kankaita
Kankaiden digitaalinen painotekniikka on kehittynyt niin paljon, että myös vaatteisiin voi printata hyvin aidonoloisia kuvamaailmoja. Keira Knightley näytti mallia Mary Katrantzoun asussa Toronton filmifestivaaleilla. Digiprinttejä löytyy useiden ketjuvaateliikkeiden vuoden 2013 mallistoista, ja tekniikkaa hyödynnetään myös kodin tekstiileissä.
Tähdet kääriytyvät turkiksiin
Yksi tämän vuoden trendeistä on ollut suomalaiseen silmään hiukan erikoinen. Turkikset ja tekoturkikset ovat olleet suosittuja niin julkkisten yllä kuin myös ketjuvaateliikkeiden tarjonnassa. Muun muassa englantilainen näyttelijä Sienna Miller on kuvattu vuonna 2013 useassa eri tapahtumassa turkiksiin kääriytyneenä. Hänen yllään on nähty myös värjättyjä turkiksia, kuten sininen pörrökaulus Matthew Williamsonin muotinäytöksessä.
Klassiset ja pelkistetyt laukut
Laukkumuoti on vuonna 2013 ollut palaamassa klassisuuteen ja pelkistettyihin muotoihin, ehkäpä huonon taloustilanteen takia. Laukuissa on panostettu laatuun ja ajattomuuteen. Ajatuksena on, että sama laukku kestäisi käytössä vuosia. Kuvassa on sydneyläistä katumuotia ja suuri, pelkistetty Marc Jacobsin laukku.
Lenkkareiden paluu katukuvaan
1990-luvulla katutyylitietoisen jalkoja koristivat esimerkiksi Filan lenkkarit. Lenkkarit ovat tehneet paluun muotitietoisten vaatekaappiin parin viime vuoden aikana, ja nyt juoksulenkkareita yhdistellään niin hameisiin kuin tyylikkäisiin housupukuihin. On olennaista huomata, että nyt puhutaan nimenomaan juoksulenkkareista, eikä tennarityylisistä kengistä.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
22:42
Liverpool nousi Valioliigan kärkipaikalle – Manchester United konttasi nolosti kotonaan
-
22:39
Kolmea ihmistä ammuttu Ruotsissa – poliisi jahtasi useita naamioituneita epäiltyjä
-
22:26
Kehrääminen on nyt nosteessa – näin syntyy villalankaa koiran karvasta
-
22:11
Himohamstraaja hautautui tavaroidensa alle ja kuoli
-
22:05
Iranissa alkoi oikeudenkäynti vankeudessa pitkään virunutta ruotsalaisdiplomaattia vastaan
-
21:36
Kolme kuollut liikenteessä lauantaina – liukas tienpinta ja lumipölly huonontavat ajokelia
-
21:29
Rikard Grönborg ärähti HPK-valmentajan puheista – syytti vastustajan pelaajaa saalistamisesta
-
21:01
Hjallis Harkimo yllätti itsenäisyyspäivänä – esitteli kaunottaren Linnan juhlissa
-
20:30
Eikö uni tule? Banaani ja nämä muut ruuat toimivat melatoniinin tavoin
-
20:15
Puolisoaan pahoinpidellyt mies tempaisi moottorisahan käteensä ja uhosi: "Kohta alkaa lihanpalat lentämään"
-
20:09
Seela Sella paljasti Sami Sykölle yllättävän asian Linnan juhlien buffetpöydässä
-
19:54
Ilves oli romahtaa jälleen! Myös Lukko selvisi säikähdyksellä
-
19:49
Nyt jysähti! Suurseura Bayern München murskattiin hurjin lukemin
-
19:46
Mies kuoli henkilöautojen nokkakolarissa Vihdissä
-
19:42
Kaksi kuoli ohituskolarissa Uudessakaarlepyyssä
-
19:06
Itärajalla on silmänsä ja korvansa, mutta voidaanko jokaista kilometriä valvoa jatkuvasti? Eversti kertoo MTV:lle, kuinka ainutlaatuinen tilanne nyt on
-
19:02
Kalervo Kummola latasi kovaa tekstiä kohuratkaisusta: "Täynnä vellihousuja"
-
19:02
Katri Helena ja Tommi Liimatainen yhteishaastattelussa – kertovat "perheyrityksestään"
-
18:50
Mikä huumorintajussa vetää puoleensa? Piirre viestii myös muuta kumppaniehdokkaasta
-
18:29
Nyt puhuu hiihtofinaalissa ladulla sekoillut ruotsalaispomo – sakkoa tulee: "Olen vihainen itselleni"
-
Lataa lisää