Valtion omistajaohjauksen ylijohtaja Maija Strandberg kertoo, etteivät ainakaan Neste, Fortum ja Finnair ole myyntilistalla, jos tai kun valtion on pakko myydä pörssiomaisuuttaan. Rahaa tarvitaan miljardi hallituksen investointiohjelmaan.
Valtio on joutumassa myymään pörssiomaisuuttaan, koska hallituksen investointiohjelmaan on saatava rahaa.
Investointiohjelmaan kuuluu junarata- ja tiehankkeita, puolustus- ja ympäristömenoja sekä hoitojonojen purkua. Yksi suurimmista investoinneista on Turun ja Helsingin välinen Länsirata, eli aiemmin tunnin junana tunnettu hanke.
Investointiohjelmaan haetaan varoja muun muassa osingoista ja valtionyhtiöiden ylijäämistä, mutta valtio on joutumassa myös osakekaupoille.
Valtion eri omistusten myynneistä pitäisi saada kasaan yhteensä kolme miljardia euroa investointiohjelmaa varten, mutta toistaiseksi kasassa on noin kaksi miljardia.
Tarvitaan siis vielä miljardi.
– Mikäli hallitus pitää kiinni tästä investointiohjelmasta kokonaisuudessaan, niin emme voi välttyä myös pörssiomaisuuden myynniltä, omistajaohjauksen ylijohtaja Maija Strandberg toteaa.
Todennäköisten myyntien seurauksena Suomen omaisuutta siirtyy ulkomaisiin käsiin.
– Jos valtio lähtee markkinalle ja myy isoja määrää omaisuutta, niin kotimaista ottajaa ei löydy.
Näitä ei myydä
Tänään pidetyssä omistajaohjauksen vuosikatsauksessa Strandberg paljasti, mitä ei ainakaan myydä.
– Neste ei ole myyntilistalla, hän totesi tiedotustilaisuudessa.

