Näistä asioista Claes Andersson muistetaan: Vasemmistoliiton perustaja ja heikoimpien puolestapuhuja, joka ministerinäkin saattoi päättää puheenvuoronsa musiikkiesitykseen

Andersson teki pitkän ja monipuolisen uran näyttelijänä, kirjailijana, poliitikkona, sekä psykiatrina. Vasemmistolainen runoilija otti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja puolusti heikossa asemassa olevia ihmisiä viimeisiin hetkiinsä asti.

Kansallisbiografian mukaan suomenruotsalainen Claes Johan Rudolf Andersson syntyi 30.5.1937 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat Rudolf Andersson ja Ethel Hjelt.

Andersson asui Helsingissä avoliitossa vaimonsa, lääketieteen ja kirurgian tohtori Katriina Kuusen kanssa, ja heillä on kuusi lasta.

Yksi vasemmistoliiton perustajista

Andersson oli yksi vasemmistoliiton perustajista ja hän toimi puolueen puheenjohtajana kahdeksan vuoden ajan.

STT:n mukaan Anderssonin ura politiikassa käynnistyi sattumalta. Tuttu professori Lars D. Eriksson houkutteli Anderssonin SKDL:n ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 1987 ja vakuutti, ettei vaaraa valituksi tulemisesta ollut.

Eriksson oli kuitenkin väärässä. Anderssonista tuli kansanedustaja ja vuonna 1990 perustetun vasemmistoliiton ensimmäinen puheenjohtaja.

– Politiikka on kuin sotaa, koska siinä koko ajan taistellaan näkemysten esille pääsemisestä ja toteuttamisesta ja siitä, kuka valitaan mihinkin tehtävään. Minua pidettiin sinisilmäisenä, mutta ajattelin että se joka puijaa, häviää pitkällä aikavälillä, Andersson sanoi STT:n 80-vuotishaastattelussaan kaksi vuotta sitten.

Andersson ei koskaan kuulunut kommunistipuolueeseen, eikä häntä nähty Neuvostoliiton juoksupoikana. Hän oli pidetty yli puoluerajojen.

Andersson myös vaikutti suuresti vasemmistoliiton EU-politiikkaan kannattamalla unioniin liittymistä. Suomalaisen kirjallisuuden seuran Kansallisbiografian mukaan hänestä oli parasta mennä mukaan ottamaan osaa päätöksentekoon, koska unioni joka tapauksessa vaikuttaa ratkaisevasti maanosamme kehitykseen.

Hän oli kulttuuriministeri Paavo Lipposen hallituksessa vuosina 1995–1998. Hän luopui ministerisalkustaan kesken kauden. 

Myöhemmin Andersson palasi vasemmistoliiton kansanedustajaksi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, mutta jätti tehtävän seuraavana vuonna terveysongelmien vuoksi.

Andersson oli Espoon kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1988.

Andersson otti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun viimeiseen asti. Tämän vuoden maaliskuussa hän osallistui yhdessä muiden runoilijoiden kanssa tempaukseen, jossa luettiin runoja Eduskuntatalon portailla osoittaakseen tukea ilmastolakkoilijoille.

Kuusi valtion palkintoa taiteenaloilta

Andersson tunnettiin myös kulttuurivaikuttajana, kirjailijana, runoilijana ja muusikkona. 

Hänen ensimmäinen julkaistu runokokoelmansa oli vuonna 1962 julkastu Ventil. Hänen uransa aikana julkaistuja teoksia kerääntyi kymmenittäin. Andersson julkaisi viimeisen runokokoelmansa Hulluudestamme ja hulluudestanne vuonna 2003. 

Andersson kirjoitti myös poliittiset muistelmansa sekä tietokirjallisuutta kirjallisuudesta. Hänellä on uusi valtion palkintoa kirjallisuuden, teatterin ja elokuvataiteen alalta.

Andersson oli myös jazz-pianisti, joka esiintyi vielä viimeisinä vuosinaan jazzkeikoilla. Kansallisbiografian mukaan hän saattoi ministerinäkin päättää tilaisuuksien avaus- ja päätöspuheenvuoronsa musiikkiesitykseen.

Mielenterveystyön uranuurtaja

Lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1962 ja myöhemmin psykiatrian erikoislääkäriksi valmistunut Andersson teki pitkän uran suomalaisen mielenterveystyön eteen.

Andersson toimi psykiatrisena lääkärinä useissa sairaaloissa vuoteen 1973 saakka, ja sen jälkeen osallistui aktiivisesti psykiatrisen lääketieteen hoitojen kehittämiseen. 

Hän oli inhimillisten mielenterveyshoitojen puolestapuhuja.

– Pyrkimyksemme tasavertaisuuteen ja yhteiseen vastuunkantoon palkittiin sillä, että ilmapiiri hoitoyhteisössä muuttui hyvin myönteiseksi. Jopa siinä määrin, että jotkut potilaat viihtyivät niin hyvin, etteivät halunneet lähteä pois Veikkolasta, Andersson kirjoitti kokemuksistaan Veikkolan parantolasta, johon hänet valittiin ylilääkäriksi vuonna 1970.

Andersson toimi Suomen mielenterveysseuran valtuuskunnan puheenjohtajana vuodesta 1999 lähtien. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan komentajamerkki ja hänet nimitettiin Lääketieteen kunniatohtoriksi.

Intohimoinen urheilija

Andersson oli myös innokas urheilija. Hän pelasi nuorena jalkapalloa HIFK:n edustusjoukkueessa, ja voittanut sulkapalloilun SM-hopeaa vuonna 1956. 

– Jalkapallo on ollut hyvin tärkeä osa minun elämääni. Ja edelleenkin se on, Andersson sanoi STT:n 80-vuotishaastattelussa kaksi vuotta sitten.

Andersson oli myös Vuoden pyöräilijä vuonna 1968.

Lähteet: STT, Korppi-Tommola, Aura: Andersson, Claes. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 24.7.2019), ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu.

Lue lisää: Paavo Arhinmäki suree poliittisen esikuvansa Claes Anderssonin kuolemaa: "Tukenut ja auttanut minua viime kevääseen saakka"