Paavo Arhinmäki suree poliittisen esikuvansa Claes Anderssonin kuolemaa: "Tukenut ja auttanut minua viime kevääseen saakka"

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki muistelee aamulla kuollutta Claes Anderssonia merkittävänä henkilönä puolueen politiikassa.

Anderssonin omaiset kertoivat aamulla STT:lle, että Vasemmistoliiton perustajiin kuulunut ja puolueen puheenjohtajana toiminut Andersson menehtyi Meilahden sairaalan teho-osastolla pitkäaikaissairauksien komplikaatioihin.

– Hän tulee olemaan aina keskeisenä hahmona Vasemmistoliiton politiikassa, Arhinmäki kertoo MTV Uutisille.

– Minulla ei varsinaisesti ole ollut poliittisia esikuvia, mutta jos sellainen pitää nimetä, se on Claes Andersson.

"Hän oli erilainen poliitikko kuin muut"

Arhinmäki itse oli vasta 13-vuotias, kun Vasemmistoliitto perustettiin vuonna 1990.

Arhinmäen mukaan hän innostui puolueesta ennen kaikkea sen takia, että tuoreen puolueen puheenjohtajaksi valittiin Andersson.

– Hän oli jollain tavalla erilainen poliitikko kuin moni muu.

Tuki Arhinmäkeä viime kevääseen saakka

Arhinmäki ja Andersson ehtivät olla samaan aikaan eduskunnassa vuoden 2007 vaalien jälkeen, jolloin Andersson palasi kansanedustajaksi.

– Hän palasi vanhempana valtiomiehenä eikä ollut mukana päivänpolitiikan väännöissä, vaan sivistyneenä ja viisaana miehenä katsoi sivusta ja antoi hyvin viisaita kommentteja, Arhinmäki muistelee.

– Kun hän joutui jäämään eduskunnasta terveydellisistä syistä, hän on tukenut ja auttanut minua ihan viime kevääseen asti poliittisessa työssä.

Kulttuuri lähellä sydäntä

Arhinmäki kuvailee Anderssonia pohtivaksi poliitikoksi, jonka sydäntä lähellä olivat muun muassa kulttuuri ja jalkapallo.

– Meillä ei ole ollut liikaa sellaisia poliitikkoja, jotka ovat painottaneet alusta loppuun taiteen ja kulttuurin merkitystä.

Lue myös:

    Uusimmat