Nainen käytti portaita hissin sijaan kuukauden ajan – millaisia muutoksia hän huomasi?

Mitä jos kävelisitkin portaita hissin käytön sijaan? Prevention-sivustolle kirjoittanut Lindsay Tigar kertoo kokemuksistaan.

Lindsay Tigar kirjoittaa Prevention-sivustolla käyvänsä kuntosalilla viisi kertaa viikossa, mutta tästä huolimatta nainen mietti, mitä tapahtuisi, jos hän tämän lisäksi kulkisikin portaita sen sijaan, että käyttäisi hissiä. Huomaisiko hän eroa jaloissaan? Olisiko hänen kuukauden kokeilun jälkeen helpompi kantaa ruokakasseja muutaman korttelin verran?

Vai huomaisiko hän edes mitään eroa?

Tigar kertoo asuvansa kerrostalon kolmannessa kerroksessa ja kävelevänsä usein portaat alas, mutta käyttävänsä hissiä ylös mennessään. Hän käyttää koiriaan ulkona kolmesti päivässä, joten portaiden tai hissin käyttöä tapahtuu usean kerran päivässä.

Nainen päätti kulkea portaita kaikkialle, kunhan se vain olisi järkevää. Esimerkiksi portaat kuudenteen kerrokseen hän kulkisi kävellen, mutta ei sentään esimerkiksi 24. kerrokseen. Hän laskeskeli, että ylimääräisistä askeleista tulisi joka päivälle 10 minuutin ylimääräinen treeni.

Ensimmäinen viikko

Tigarin mukaan ensimmäiset päivät tuntuivat helpoilta. 

– Olin oikeasti innostunut valitsemaan portaat hissin sijaan ja kerroin jopa ystävilleni siitä, mitä yritin tehdä. Jotkut suostuivat puolittain tekemään sen myös, kun taas toiset pyörittivät silmään, ja kohteliaasti kommentoivat, etten ikinä selviäisi siitä.

Tigar kohautti olkiaan ystäviensä mielipiteelle ja jatkoi sinnikkäästi ja innokkaasti portaiden kulkemista... aina viidenteen päivään asti.

Tuolloin hän aloitti päivänsä hikisellä nyrkkeilytunnilla, tapasi ystäviään brunssilla ja liian monen mimosan jälkeen suuntasi kotiin rentoutumaan ja valmistautumaan iltaa varten. Hissi kutsui, mutta Tigar päätti sinnikkäästi mennä kuitenkin portaita pitkin. Tuolloin hän kuitenkin kulki niitä normaalia hitaammin, eikä ollut yhtä innoissaan kuin aiemmin. Hän kertoo jopa pohtineensa, oliko haasteessa mitään järkeä.

Vasta 15. päivänä Tigar huomasi muutoksia.

Mitä muutoksia tapahtui?

15. päivänä Tigar heräsi tuntien pientä arkuutta alavatsassaan. Hän ei keksinyt, mikä edellisten päivien treeneistä olisi voinut aiheuttaa kivun. Hän huomasi myös, että hänen pakaransa olivat aiempaa tiukemmat, eikä lopulta keksinyt muuta syytä muutoksille kuin porrashaasteensa.

– Vaikka portaiden kävely rasittaa ehdottomasti jalkoja, käytät oikeastaan keskivartaloasi nostaaksesi jalkoja ylös rappusia. En ymmärtänyt, kuinka paljon käytin vatsalihaksiani päästäkseni ylös ja alas kolme kerrosta portaita kuusi kertaa päivässä, tai että näkisin muutoksen tuolla kehoni alueella ensin, Tigar kirjoittaa.

Tigar kirjoittaa myös, että 30 päivän aikana hän jätti 10 minuutin tavoitteensa väliin vain viidesti. Haaste ei siis onnistunut täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin, jotta Tigar oppi jotain oleellista.

Mitä haaste opetti?

Tigar kertoo huomanneensa, että oli asioita, jotka eivät muuttuneet, vaikka varsinainen haaste oli ohi. Hän jatkoi portaiden käyttöä ja huomasi, ettei hänen enää tarvinnut haukkoa henkeään pitkänkään porrasrupeaman jälkeen. Portaiden käyttäminen alkoi tulla jo luonnostaan. 

Hän sanoo myös saaneensa lisää voimaa jalkoihinsa, vatsaansa ja pakaroihinsa, joten portaiden kulku sujuu nykyään helposti ja vaivattomasti – jopa nopeammin kuin hissillä kulkeminen.

Hän sai lopulta myös ystävänsä mukaan uuteen tapaansa liikkua.

Lähde: Prevention

***

Lue myös:

    Uusimmat