Loppiaisen tienoilla on hyvä siivota joulukoristeet pois.
Joulukoristeista kannattaa pitää hyvää huolta, joten ne on syytä pakata järjestelmällisesti, jotta seuraavana jouluna ei tule mitään ikäviä yllätyksiä.
Joulukoristeet
Pyöreitä ja muita joulukoristeita varten kannattaa olla varattuna pahvilaatikko, jossa on eriteltyjä koloja. Voit esimerkiksi hyödyntää kanamunakennoja ja asetella niihin sopivat joulukoristeet näppärästi. Näin koristeet pysyvät hyvin paikoillaan, vaikka pahvilaatikkoa joutuisia siirtämään useampaankin otteeseen vuoden aikana. Suuremmat koristeet voi asetella esimerkiksi kertakäyttökuppeihin.
Laita esimerkiksi kanamunakennoihin mahtuvat koristeet pahvilaatikon pohjalle ja sen päälle sopivan kokoinen pala pahvia ja kasaa sitten sen päälle kertakäyttökupeissa olevat koristeet.
Erityisen tärkeät joulukoristeet kannattaa varmuuden vuoksi kääriä esimerkiksi vessapaperiin tai suojata se jollain muulla tavalla.
Jouluvalot
Tarkasta jouluvalot ennen säilytykseen laittamista. Vaihda esimerkiksi palaneet lamput uusilla. Kasaa jouluvalot niin, että johto on kiedottu näppärästi. Säilytä jouluvaloja erillisissä pusseissa, jotta kaikkien valojen johdot eivät sekoitu toisiinsa.
Suuret ja haastavat jouluvalot voi kiertää pieneen pahvipalan ympärille ja sitten laittaa esimerkiksi muovipussiin.
Kynttilät
Pitkulaiset kynttilät saattavat herkästi särkyä, jos ne laittavat muiden joulukoristeiden sekaan ilman mitään suojaa. Voit suojata kynttilät esimerkiksi talouspaperin ja talouspaperirullan avulla. Kääri kynttilät ensiksi talouspaperiin ja laita sitten talouspaperirullan sisälle niin monta kynttilää, kuin sinne mahtuu.
Lähde: Martha Stewart
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
Lataa lisää