Linnan juhlissa vieraita tanssittavat kadetit ovat käyneet tanssikoulu Clara Blomqvistilla kertaamassa tanssitaitojaan ennen itsenäisyyspäivää.
Kadettikoulun mukaan Linnan juhlissa nähdään tänäkin vuonna joitakin kymmeniä kadetteja vapaaehtoisessa kunniatehtävässä tanssittamassa vieraita.
Vaikka kadeteista tulee sotatieteiden kandidaatteja, niin koulutukseen kuuluu yhtenä osana myös paritanssikurssit ja hyvät tavat.
Claran isä, legendaarinen tanssinopettaja Åke Blomqvist aloitti kadettien tanssikurssit jo 1940-luvulla.
– Isäni oli töissä nuorena tanssikoulussa, joka sai tehtäväksi järjestää kadettien tanssikurssit. Siitä vuosikausia jatkunut koulutuksemme lähti. Tosin nykyisin Maanpuolutuskorkeakoulu kilpailuttaa kurssihankinnan. Järjestämme taas kurssit myös ensi vuonna, iloitsee diplomitanssinopettaja Clara Blomqvist.