Näin Helsingissä seurataan jalkapallon MM-finaalia.
Jalkapallon MM-kisat huipentuvat parhaillaan New Jerseyssä pelattavaan loppuotteluun Espanjan ja Argentiinan välillä.
Fanien tunnelmia kisoista oli kymmenen aikaan illalla selvittelemässä MTV Uutisten toimittaja Emma Kilpinen, joka käväisi fanialueella Helsingin keskustassa.
Katso koko raportti yllä olevalta videolta!
Kilpisen mukaan hieman pelin alun jälkeen ihmisiä oli kerääntynyt jopa Eduskuntatalon portaille saakka.
Porvoosta tulleet ystävykset Pauliina Kallio ja Sani Nuikka olivat yleisön joukossa.
Ystävykset kannattavat eri joukkueita, Kallio Argentiinaa ja Nuikka Espanjaa, mutta asiaan suhtaudutaan hyväntuulisesti.
– Tämän illan olemme eri hieman eri tiimeissä, mutta se on jalkapalloa ja tämä on ystävyyttä. Se on vain tämä ilta, Nuikka hymyilee.



