Belgian jalkapalloliitto tiedotti maanantaina, ettei MM-kisoissa päävalmentajana toimineen Rudi Garcian sopimusta uusita.
Ranskalaisvalmentaja johdatti Belgian puolivälieriin, jossa he kärsivät 1–2-tappion maailmanmestaruuden lopulta voittaneelle Espanjalle. Belgian Charles De Ketelaeren osuma jäi lopulta ainoaksi Espanjan verkkoon kisoissa tehdyksi maaliksi.
Ennen putoamistaan Belgia päätti pudotuspelien avauskierroksella Senegalin turnauksen 3–2-voitolla ja päätti Yhdysvaltojen pelit neljännesvälierissä 4–1-lukemin.
Pudotuspelivoitoista huolimatta Garcian suojattien turnausta ei pidetty Belgiassa erityisen vakuuttavana suorituksena. Se pelasi alkulohkossa Egyptiä vastaan 1–1-tasapelin, Irania vastaan maalittoman tasapelin ja voitti Uuden-Seelannin 5–1.
62-vuotiaan Garcian sopimus Belgian kanssa umpeutuu kuun lopussa.
– Rudi Garcia on ilman epäilystäkään näytellyt avainroolia Belgian maajoukkueen uudistamisessa, Belgian jalkapalloliiton urheilujohtaja Vincent Mannaert sanoi Reutersin mukaan.
Tammikuussa 2025 tehtävään nimetty Garcia oli aiemmin valmentanut muun muassa Serie A -seura Napolia, saudiarabialaista Al-Nassria sekä ranskalaista Lyonia.
Belgia aloittaa uuden päävalmentajan kartoittamisen Mannaertin johdolla välittömästi.
