Näin entiset ja nykyiset Salkkarit-näyttelijät kommentoivat Jasmin Voutilaisen poismenoa: "Ei löydy sanoja"

Jasmin Voutilaisen kuolema järkytti Salkkareiden työyhteisöä.

Näyttelijä Jasmin Voutilainen on kuollut 27-vuotiaana. Hänet tunnettiin parhaiten Salatut elämät -sarjan Aino Kaukovaarana. Hän poistui sarjasta viime syksynä nähdyissä jaksoissa.

Nykyiset Salkkarit-tähdet sekä jo sarjasta poistuneet näyttelijät ovat muistaneet edesmennyttä kollegaansa sosiaalisessa mediassa. Moni sarjan tähti on jakanut Instagram-tarinaansa valkoisen sydämen Voutilaisen muistolle.

– Järkyttävä suru-uutinen tavoitti eilen koko työyhteisömme. Jasmin oli ystävällinen, hauska, lämmin, herkkä, taitava työssään ja kaikin tavoin kaunis ihminen, jota jäämme kaikki kaipaamaan. On vaikea ymmärtää nuoren ihmisen poismenoa... Syvä ja lämmin osanottoni Jasminin läheisille. Lepää rauhassa ihana Jasmin, näyttelijä Hanna Kinnunen kirjoittaa.

– Saatiin eilen järkyttäviä uutisia. Oon surun murtama. Lepää rauhassa Jasmin. Toivon perheelle ja läheisille rauhaa ja kunnioitusta näin käsittämättömän surun keskellä, näyttelijä Olga Heikkala kirjoittaa. 

– Jasmin. Ei löydy sanoja. Lämmin osanotto perheelle ja läheisille, sosiaalisen median vaikuttaja ja ex-Salkkarit-tähti Sara Parikka kirjoittaa.

– Lepää rauhassa Jasmin. Voimia perheelle ja kaikille läheisille, ex-Salkkarit-tähti ja Putous-kasvo Aku Sipola kirjoittaa.

Jasmin Voutilainen sekoitetaan usein roolihahmoonsa Aino Kaukovaaraan 1:19
Jasmin Voutilainen kertoi viime vuonna MTV Uutisille, että hänet sekoitetaan usein roolihahmoonsa Aino Kaukovaaraan.


Lue myös:

    Uusimmat