Näin avi vastaa rajoitusten kiertäjille: Laki ei rajaa, miten iso yksityisryhmä voi esimerkiksi kylpylässä vierailla poikkeusluvalla
Tartuntatautilain 58 g -pykälä on jälleen nostettu työpöydälle taistelussa koronaepidemiaa vastaan. Aluehallintovirastot kytkivät päälle tiukempia rajoituksia, sillä tartunnat eivät ota talttuakseen. Osa toimijoista on kuitenkin pyrkinyt kiertämään voimaan tulleita rajoituksia.
Ikaalisten kylpylä on ollut Aamulehden mukaan jouluna auki. Kylpylä vetosi siihen, etteivät "rajoitukset koske majoitus- ja ravitsemislain piirissä olevia toimijoita." Etelä-Suomen aluehallintovirasto myöntää, ettei tartuntatautilaki selkeästi rajaa, miten iso ryhmä kylpylässä voi sulkutilan aikana vierailla poikkeusluvalla.
Kapinallisiakin löytyy ja huomion keskipisteeksi nousi hiljattain Ikaalisten kylpylä, joka vaikutti kiertävän avien antamia rajoituksia: kylpylöiden allasosastot määrättiin suljettavaksi joulupäivästä alkaen. Ikaalisten kylpylä kuitenkin sittemmin Helsingin Sanomien mukaan tiedotti sulkevansa altaansa käytyään keskustelun Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston kanssa.
"Raja ei ole selkeä"
Esimerkiksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston joulun alla antama ja tänään voimaan tuleva tartuntatautilain 58 g §:n mukainen päätös koskee muun muassa uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastiloja sekä niiden välittömässä yhteydessä olevia pukuhuonetiloja.
Nämä tilat tulee siis lähtökohtaisesti sulkea asiakkailta ja osallistujilta. Sillä, harjoitetaanko tilassa ravitsemistoimintaa ja soveltuvatko niihin myös ravintoloita koskevat rajoitukset, ei ole määräyksen soveltamisen kannalta merkitystä.
Tartuntatautilain 58 g §:n mukaiseen päätökseen sisältyy soveltamisen kannalta joitakin poikkeuksia, toteaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Oona Mölsä.
– Päätös ei esimerkiksi koske yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Yksityis- ja perhe-elämään liittyvän käytön raja ei ole niin selkeä, että olisi mahdollista määritellä, miten iso ryhmä voi kerralla olla kyseessä, Mölsä kommentoi MTV Uutisille sähköpostin välityksellä.
– Kylpylää on kuitenkin siis sen perusteella mahdollista käyttää suljetusti esimerkiksi niin, että tila on kerralla yhden perheen tai pariskunnan käytössä, Mölsä jatkaa.
Hän kertoo aluehallintoviraston tiedostavan, että sulkupäätös rajoittaa voimakkaasti toimijoiden elinkeinonharjoittamisoikeutta.
– Päätökset on kuitenkin nähty tässä vaiheessa välttämättömiksi vakavasta epidemiatilanteesta johtuen, ja uskomme ja toivomme, että toiminnanharjoittajat kantavat vastuunsa siitä, että määräyksiä noudatetaan, eikä niitä pyritä kiertämään. Päätökset kumotaan heti, kun se on mahdollista, Mölsä muistuttaa.
Länsi- ja Sisä-Suomen avin lakimies Jenni Mustonen kommentoi asiaa lyhyesti.
– Ikaalisten kylpylän kanssa on keskusteltu aluehallintoviraston päätöksestä ja mitä se tarkoittaa kylpylän toiminnan suhteen eli käyty läpi juridiset perusteet allasosaston sulkemiselle, Mustonen sanoo.
Uusimmat
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun: ei päässyt edes joukkuekuvaan
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
Lataa lisää