Mainos

Näin 25-vuotias Ensio päätyi SS-joukkojen sotilaspapiksi ja kääntyi fasismia vastaan: "Ei suomalaisia natseiksi näin käännytetä"

0:32

25-vuotias Ensio Pihkala oli yksi suomalaisnuorista, jotka liittyivät vapaaehtoisena SS-joukkoihin toisen maailmansodan aikana. Kuten monet joukkoihin liittyneet, alkuun Pihkala ihaili kansallissosialismia ja haaveili Suur-Suomesta.

Raa’at sotarikokset, joista Pihkala kirjoitti avoimesti päiväkirjaansa, käänsivät kuitenkin nuorukaisen pään, André Swanström kirjoittaa teoksessaan Hakaristin ritarit.

Iisalmelainen Ensio Pihkala oli 25-vuotias, kun hän liittyi vapaaehtoisena Waffen-SS-joukkoihin ja vannoi uskollisuutta Adolf Hitlerille.

Pihkala kuului herätysliikkeeseen ja oli huolestunut Suomen nuorisosta, josta puuttui hänen mielestään ryhti. Nuorten elämä oli paheellista, täynnä tansseja ja viinaa, ja siltä vaikutti puuttuvan suunta.

Pihkala uskoi Suur-Suomeen ja vahvaan johtajaan, joka osaisi ohjata nuoret oikeille raiteille. Hänellä oli rakastettu Helena, jonka kanssa hän haaveili talosta Itä-Karjalan Uhtualla, myyttisellä alueella, josta monet Kalevalan runoista ovat peräisin.

1 400 suomalaista värväytyi SS-joukkoihin

SS-joukkoihin värväytyi vapaaehtoiseksi 1 400 suomalaista ja suurin osa heistä värvättiin vuonna 1941 operaatio Barbarossan alkuvaiheessa.

Heistä noin 400:lla oli aiempaa kokemusta talvisodasta ja heidät hajasijoitettiin suoraan itärintamalle Wiking-divisioonaan, johon oli värvätty ulkomaisista vapaaehtoisista myös muualla.

Wiking-divisioona nautti pitkään puhtain asein taistelleen divisioonan mainetta. Kai Struve on kuitenkin laskenut Wiking-divisioonan kesällä 1941 itärintamalla toimeenpanemien joukkomurhien uhriluvuksi 4 280–6 950 kuolonuhria.

800 suomalaista värväytynyttä kävi ensin alkukoulutuksessa ja muodosti sitten suomalaispataljoonan. 200 suomalaista liittyi SS:n myöhemmin täydennysjoukkoina.

Joukkoihin saivat värväytyä 17–25-vuotiaat suomalaiset. Upseerien yläikäraja oli 40 vuotta.

Osana papinopintojaan Pihkalalla oli ollut mahdollisuus opiskella Berliinissä ja tavata saksalaisia piispoja. Saksalainen propaganda upposi idealistiseen nuoreen mieheen helposti. Hän arvosti saksalaisten henkistä voimaa.

Pihkala liittyi siis SS-joukkoihin samoista syistä kuin monet muutkin niistä 1 400 suomalaisnuoresta, jotka lähtivät vapaaehtoisesti taistelemaan natsien rinnalla. Hän oli hyvin uskonnollinen ja isänmaallinen, ja niin hänet oli kasvatettu.

Voitti kunnioitusta vaatimalla kenraalilta tupakoitaan

Pihkalasta tuli värväydyttyään SS-joukkojen sotilaspastori. Monien SS-joukkoihin lähteneiden suomalaisten tausta oli herätysliikkeessä tai muuten uskonnollinen ja suomalaiset värvääjät toivoivat Pihkalasta sotilaspastoria.

Alkujaan saksalaiset, joiden suhtautuminen uskonnollisuuteen oli ristiriitainen, eivät ilahtuneet ja myönsivät jo talvisodassa taistelleelle Pihkalalle luvan toimia upseerina Wiking-divisioonan Westland-rykmentissä.

Lupa toimia pappina myönnettiin kuitenkin pian, sillä Pihkala teki reippaan ja jämäkän vaikutelman Saksassa.

Unohdettuaan tupakkansa esikunnan pöydälle ja havaittuaan seuraavana päivänä niiden kadonneen, hän sai kuulla kenraali Felix Steinerin pistäneen ne taskuunsa. Hän kävi vaatimassa niitä takaisin ja tätä suoruutta ja rohkeutta ihailtiin.

Pihkala marssi Westland-rykmentin mukana kohti itää, osana operaatio Barbarossaa, innolla ja toiveet Suur-Suomesta mielessä siintäen. Natsien sotilaallinen, täsmällinen ja tehokas tyyli miellyttivät häntä.

Pian Pihkalaa alkoi kuitenkin epäilyttää.

Suomalaisilla ja saksalaisilla eripuraa SS-joukoissa

Jo liittyessään SS-joukkoihin Pihkalaa olivat epäilyttäneet muutamat asiat: saksalaisten eutanasiamyönteisyys ja kirkon asema kansallissosialismissa. Pian tuli selväksi, että SS suhtautui kristinuskoon pilkallisesti ja kielteisesti.

Muut suomalaiset vapaaehtoiset luottivat Pihkalaan ja pitivät häntä vilpittömänä ja avuliaana. Keskustellessaan muiden suomalaisten vapaaehtoisten kanssa Pihkala huomasikin, että monet olivat pettyneitä.

Kahdeksan vuotta Suomen armeijassa palvellut ylikersantti oli komennettu puhdistamaan saksalaisen korpraalin saappaita. Turhautuneet suomalaiset juopottelivat ja heitä uhkailtiin jopa keskitysleireillä.

Vaikka Pihkala torui suomalaisia juomisesta, hän ymmärsi heitä, yritti parantaa heidän olojaan ja oli heidän puolellaan, kun suomalaisten ja saksalaisten välit kiristyivät.

"Naisilta vatsat auki, tukka irti revitty"

Pihkalan näkemys liukui hiljalleen kriittisyydestä suoranaiseksi kansallissosialismin vastustukseksi. Wiking-komppanian edetessä hän joutui näkemään monia sotarikoksia ja julmuuksia.

– Naisilta vatsat auki, tukka irti revitty, pääkallot murskattu. Ja tämä teurastus tapahtui vielä elävien juutalaisten silmäin edessä. Eräässä kellarissa n. 200 kuollutta! näin Pihkala kirjoitti päiväkirjaansa Lembergissä.

Pihkalan tuntemat kauhu ja inho vahvistuivat, kun Westland-rykmentin komentaja Hilmar Wäckerle kaatui sala-ampujan luodista, mistä seurasi raakojen kostotoimien aalto. Hän kirjoitti siitä, miten sotavankeja ammuttiin kymmenittäin.

Rykmentin 7. komppania, johon kuului yhdeksän suomalaista, sai käskyn polttaa kylän, jossa Wäckerle ammutiin.

Pihkalaa järkytti, että jopa divisioonan johto oli tietoinen meneillään olevista julmuuksista. Hän todisti tapausta, jossa kymmenien metrien päässä divisioonan esikunnasta ammuttiin viisi juutalaista avoimen haudan äärelle.

"Koko homma tuntui pottumaiselta"

Pihkala ja monet suomalaiset, joiden kanssa hän keskusteli, pitivät tällaista häpeällisenä salamurhaamisena. Juopa suomalaisten ja saksalaisten välille alkoi kasvaa. Ristiriita suomalaisten Suur-Suomi-tavoitteiden ja saksalaisten tavoitteiden välillä aiheutti eripuraa.

Pihkala oli pettynyt toverihengen puutteeseen ja ristiriitoihin propagandan ja todellisuuden välillä.

– Kaikkialla suomalaisten kesken vallitsee mieliala, että suomalainen sotilas on parempi kuin saksalainen. Siinä on asia selvä, ettei suomalaista natsiksi näin käännytetä. Koko homma tuntui pottumaiselta, Pihkala kirjoittaa.

Vaikka kansallissosialismi alkoi puistattaa, pasifistiksi Pihkala ei kääntynyt. Hän ajatteli edelleen taistelevansa perivihollista vastaan Suur-Suomen puolesta ja häntä motivoi taistelu kommunismia vastaan.

­­

Koti-ikävä alkoi kuitenkin painaa, kuten käy ilmi hänen viimeisestä kirjeestään, jonka hän kirjoitti veljelleen heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1941.

Suomalaisia oli kaatunut 12 ja haavoittunut 25.

–  Onhan se hieman outoa tulla haudatuksi vieraan maan multaan, mutta ei kai sitä paljoa sitten kuoltua ajattele enää. Mutta sen vain sanon, että lujemmin kuin koskaan tuntee täällä olevansa Suomen maankamaraan sidottu, kun sen pohjoisen maan vielä kerran kesäasuisena näkisi! Pihkala kirjoitti.

Hän kaatui viikko myöhemmin, kun divisioonan esikunta joutui aamusumussa puna-armeijan väijytyksen keskelle.

​​​​​​​Jutun lähteenä on käytetty André Swanströmin teosta Hakaristin ritarit: Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.