Näetkö jatkuvasti tällaisia sähköautoja liikenteessä? Vakuutusyhtiön tilastojen perusteella se ei ole mikään ihme

Vakuutusyhtiö Ifin vakuuttamista uusista autoista jo lähes 40 prosenttia on sähköautoja.

Vuoden 2021 alussa Ifissä oli vakuutettuna hieman alle tuhat yksityiskäytössä olevaa sähköautoa. Kasvu on ollut kovaa, sillä tällä hetkellä niitä on jo yli 11 000. Murroksen nopeutta alleviivaa sekin fakta, että vielä viisi vuotta sitten bensiiniautojen osuus kaikista yhtiön vakuuttamista uusista autoista bensalla kulki yli 70 prosenttia.

Peräti joka neljäs yhtiön vakuuttama sähköauto on alle vuoden vanha. Alle kolme vuotta vanhojen sähköautojen osuus on yli 70 prosenttia.

– Koska sähköautot ovat uusia ja niiden käyttäminen on edullisempaa, niillä ajetaan tilastojemme mukaan polttomoottoriautoja enemmän, kertoo sähköautovakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Janne Sivenius Ifin tiedotteessa.

Myös POP Vakuutuksen tilastot vahvistavat havainnon. POP Vakuutus kertoi aiemmin tänä vuonna, että peräti 17 prosentilla yhtiön vakuuttamista sähköautoista ajetaan yli 20 000 kilometriä vuodessa, kun muiden käyttövoimien kohdalla vastaava luku on noin 6,5 prosenttia.

– Sähköautoilu on huomattavasti polttoaineautoilua halvempaa ja tämän lisäksi myös sähköautojen käyttöikä on tavanomaisten mekaanisten vikojen puuttumisen vuoksi polttomoottoriautoa pidempi, POP Vakuutuksen korvauspalveluiden operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta totesi yhtiön tiedotteessa maaliskuussa.

Sähkökuskit nuorempia ja yleensä kaupunkilaisia

Sähköautoilijat erottuvat Ifin tilastoissa myös hieman muita nuorempina. Sähköllä ajavien keski-ikä on noin 49 vuotta, kun taas bensalla päristelevien 53 vuotta.

Tyypillisesti sähköauton omistaa mies, joka asuu Helsingissä tai Espoossa. Jos Uuttamaata ei lasketa, löytyy sähköautoja eniten Varsinais-Suomesta, Pirkanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta.

– Sähköautoilu on lisääntynyt ylivoimaisesti nopeimmin pääkaupunkiseudulla ja sen jälkeen muissa suurissa kaupungeissa sekä niiden kehyskunnissa. Maantieteelliset erot ovat hitaasti muuttumassa ja sähköautoja hankitaan yhä enemmän myös muualla päin Suomea, Sivenius sanoo.

"Klassinen valkoinen Tesla"

Siveniuksen mukaan kilpailu sähköautomarkkinoilla on lisääntynyt. Yksi merkki kuitenkin erottuu muista.

– Toistaiseksi ylivoimaisesti suosituin vakuuttamamme sähköauto on klassinen valkoinen Tesla, Sivenius sanoo.

Kaikista Ifin vakuuttamista sähköautoista peräti joka neljäs on Tesla, ja niistä yli puolet on valkoisia. Seuraavaksi suosituimmat sähköautomerkit ovat Volvo ja Volkswagen.

Valkoisen värin suosiota Tesloissa selittänee se, ettei siitä tarvitse maksaa lisähintaa. Muiden tarjolla olevien värien hinnat vaihtelevat väristä ja mallista riippuen reilusta tuhannesta eurosta jopa yli kolmeentuhanteen euroon.

Lähteet: If

Lue myös:

    Uusimmat