Myös HUSista ohjattu potilaita tietomurron kohteena olevaan Vastaamoon, tarkkaa määrää ei kerrota – toimi näin, jos tietojasi on vuodettu

Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunut tietomurto voi koskea Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) lisäksi myös Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) ja Kanta-Hämeen keskussairaalan potilaita.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri kertoo, että Vastaamo on tuottanut Tyksin psykiatrialle psykoterapiapalveluita, joihin maksusitoumuksia on myönnetty yhteensä 49 ihmiselle.

Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä on ohjattu potilaita Vastaamoon. Määrä on melko pieni suhteessa psykoterapiaan ohjattujen kokonaismäärään. Tarkkaa lukua ei HUSista anneta. 

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alustavan tiedon mukaan kymmenkunta Kanta-Hämeen keskussairaalan aikuispsykiatrian potilasta on voinut joutua tietomurron uhriksi.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoi eilen, että tietomurrossa on saatettu viedä Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) asiakkaiden tietoja.

STT ei ole tavoittanut sairaanhoitopiiriä tarkentamaan, kuinka montaa ihmistä asia koskee. Sairaanhoitopiirillä on ollut sopimus Vastaamon kanssa Taysin lasten ja nuorten psykoterapiapalveluista vuoden 2016 alusta vuoden 2018 loppuun.

Vastaamo on aiemmin kertonut, että marraskuun 2018 jälkeen kirjatut asiakastiedot eivät olisi vaarantuneet.

Sairaanhoitopiirit ovat kertoneet olevansa mahdollisimman pian yhteydessä niihin ihmisiin, joille on hankittu Vastaamon psykoterapiapalveluita tietomurtoa koskevana aikana.

Länsi-Pohjan, Pohjois-Karjalan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Vaasan, Päijät-Hämeen, Etelä-Savon, Satakunnan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiireistä kerrotaan, ettei niillä ole ollut sopimuksia Vastaamon kanssa aikana, jota tietomurto koskee.

Potilaskertomuksia julkaistu Tor-verkossa

Psykoterapiakeskus Vastaamo kertoi keskiviikkona joutuneensa tietomurron ja kiristyksen kohteeksi. Yhtiön mukaan "tuntematon vihamielinen osapuoli" on ollut yhteydessä yhtiöön ja väittänyt saaneensa haltuun sen asiakkaiden luottamuksellisia tietoja. Vastaamon hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kahri ei tarkentanut STT:lle, millaisista asiakastiedoista on kyse.

Yle kertoi torstaina, että kiristäjä oli julkaissut yöllä Tor-verkossa lisää varastamiaan potilastietoja, joista ilmenevät Vastaamon asiakkaiden nimet, osoitteet, henkilötunnukset ja potilaskertomukset.

Mediatietojen mukaan kiristäjä olisi vaatinut Vastaamolta noin 400  000 euron edestä virtuaalivaluutta bitcoineja.

KRP tutkii Vastaamoon kohdistunutta hyökkäystä törkeänä tietomurtona ja törkeänä yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä. KRP:n lisäksi tapahtumasta on tehty ilmoitukset myös Suomen kyberturvallisuuskeskukselle, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralle sekä tietosuojavaltuutetulle.

Toimi näin, jos tietojasi on vuodettu verkkoon

Jos näet jossain omia tietojasi julkistettuna tai jos sinua uhkaillaan tai kiristetään tietojen levittämisellä, ota viesteistä näyttökuvat todisteeksi ja tee rikosilmoitus poliisille.Tekemällä luottokiellon voi ennaltaehkäistä henkilötietojen väärinkäytöllä tehtäviä petoksia.

Luottokiellon voi tehdä Asiakastiedon ja Bisnoden Oma luottokielto -palvelussa.

Verkkorikollisuuden uhrit voivat saada käytännön neuvoja rikosasioissa ja keskusteluapua Rikosuhripäivystyksen (RIKU) palveluissa. Rikosuhripäivystys 116  006 palvelee suomeksi ma–pe kello 9–20 ja ruotsiksi kello 12–14. Puhelu on maksuton. RIKUchat on auki arkisin kello 9–15 ja lisäksi maanantaisin klo 17–19. Chat on osoitteessa riku.fi/chat.

Päivitetty sairaanhoitopiirien tietoja 23.10.2020 klo 14.57.

Lue myös:

    Uusimmat