Vastaamon tietomurto voi koskea myös Kanta-Hämeen keskussairaalan potilaita – uhriksi voinut joutua kymmenkunta potilasta

Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunut tietomurto voi koskea myös Kanta-Hämeen keskussairaalan potilaita, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri.

Alustavan tiedon mukaan tietomurron uhriksi on saattanut joutua kymmenkunta keskussairaalan aikuispsykiatrian potilasta.

Sairaanhoitopiirin mukaan Vastaamolta on hankittu psykoterapiapalveluita ainakin vuodesta 2017 lähtien. Vastaamo on aiemmin kertonut, että marraskuun 2018 jälkeen kirjatut asiakastiedot eivät olisi vaarantuneet.

Sairaanhoitopiiri kertoo olevansa mahdollisimman pian yhteydessä niihin ihmisiin, joille on hankittu Vastaamon psykoterapiapalveluita tietomurtoa koskevana aikana. Perjantain aikana tehdään myös tietoturvaloukkausilmoitus tietosuojavaltuutetulle, sairaanhoitopiiri kertoo.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoi eilen, että tietomurrossa on saatettu viedä myös Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) asiakkaiden tietoja.

Sairaanhoitopiirillä on ollut sopimus Vastaamon kanssa Taysin lasten ja nuorten psykoterapiapalveluista vuoden 2016 alusta vuoden 2018 loppuun.

KRP tutkii Vastaamoon kohdistunutta hyökkäystä törkeänä tietomurtona ja törkeänä yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä.

Lue myös:

    Uusimmat