Entinen mestarihiihtäjä Mika Myllylä vakuutti tiistaina STT-oikeudenkäynnissä valan velvoittamana todistajana, että STT-oikeudenkäynnin syytetyt Pekka Vähäsöyrinki, Antti Leppävuori, Jari Piirainen ja Jari Räsänen eivät ole olleet tekemisissä Myllylän epohormonikokeilujen kanssa.
Syyttäjä tiedusteli videokeskustelun välityksellä oikeussalissa esiintyneeltä Myllylältä täsmennystä aikaisemmin poliisin esitutkinnassa hiihtäjän myöntämään epohormonin käyttöön.
Myllylä kertoi hankkineensa epohormonivalmistetta täysin omatoimisesti. Hän kertoi pistäneensä epo-valmisteen ihon alle itse. Tarkemmista yksityiskohdista hän ei halunnut puhua. Myllylä lisäsi oma-aloitteisesti, ettei STT-oikeudenkäynnin syytetyillä ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.
Myllylä myönsi epokokeilut 1990-luvulla, mutta ei ottanut kantaa siihen jatkokysymykseen, jatkuivatko kokeilut myös 2000-luvulla, koska katsoi olevansa vaarassa joutua syytteeseen. Samaan seikkaan vedoten hän kieltäytyi vastaamasta siihen, mistä oli epohormonivalmisteen saanut haltuunsa, mutta arveli valmisteen olevan kotimainen.
Myllylä painotti, ettei epoon liittyen voi sanoa muiden urheilijoiden kannalta yhtään mitään.
Katso Jari Porttilan juttu (Tulosruutu 7.6.2011)
Sumo video id