Muusikko Edward Vesala kuoli

Jazzmuusikko Edward Vesala on kuollut 54-vuoden iässä. Mäntyharjulla 12. helmikuuta vuonna 1945 syntynyt Vesala löydettiin lauantaina 4. joulukuuta menehtyneenä kotoaan Yläneeltä. Vesala oli monipuolinen musiikintekijä, joka toimi paitsi rumpalina, myös orkesterinjohtajana ja säveltäjänä. Hänen pääsarkansa oli jazz, mutta nuorena hän oli mukana myös rock-yhtyeissä ja varttuneemmalla iällä hän lähestyi esimerkiksi konserttimusiikin kenttää.

Viisivuotisen valtion apurahan vuonna 1996 saanut Vesala niitti jazzmuusikkona mainetta myös ulkomailla, jossa esimerkiksi hänen 80-luvulla julkaistua Lumi-levyään arvostettiin suuresti. Vesala aloitti uransa tanssimuusikkona. Muutaman vuoden opiskelu Sibelius-Akatemiassa antoi hänelle potkua jazziin, ja hän liittyi jazzmodernistien joukkoon 1960-luvun puolivälissä. Vuosikymmenen lopussa hän soitti myös rockia Apollo- ja Soulset-yhtyeissä.

Kansainvälistä mainetta Vesala sai ensimmäisen kerran 1970-luvun alussa konsertoimalla ja levyttämällä norjalaisen saksofonisti Jan Garbarekin ja basisti Arild Andersenin kanssa. Vesalan 70-luku huipentui Heavy Life levyyn vuonna 1980. Vuonna 1982 Vesala valittiin Teatterikorkeakoulun musiikin lehtoriksi. Muutaman vuoden opettamisen jälkeen hän siirtyi takaisin muusikoksi.

Vesalaa on kuvattu karismaattiseksi ja tunnekeskeiseksi taiteilijaksi, joka ei halunnut musiikin tekijänä sopeutua valmiiksi asetettuihin raameihin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat