Kirja-arvio: Mafia on Italian jalkapallon uusin murhe

Jalkapallossa liikkuu paljon rahaa harmaasti ja suorastaan laittomasti: Seuroilta saatujen lippujen jälleenmyynnistä ja parkkipaikkamaksujen ottamisesta fanituotekauppaan ja ruoan ja juoman myyntiin, sekä huumeisiin. 

Näiden pyörittämien on ollut ultrien hallussa, mutta mafia on haistanut rahan ja vallan.

Toisessa osassa Monti kokoaa ja analysoi ytimekkäästi ensimmäisessä osassa jo tarjoamiaan yksityiskohtia ja anekdootteja.

Muutosten monta vuosikymmentä

Eteneminen vuosikymmenittäin toimii nasevasti, koska yhteiskunnalliset suuret ja dynaamiset muutokset osuvat karkeasti samaan aikarytmiin: 1960-luvun nuorisokulttuurin synnystä seuraavan vuosikymmenen poliittisen väkivaltaan, 1980-luvun ultrien kulta-ajasta kohti seuraavien vuosikymmenien (läpi)kaupallistumista, yleisökontrollia ja ultraryhmien oikeistolaistumista, ja viime vuosikymmenen rappioon (infrastruktuuri ja katsojamäärien lasku). Uusimpana murheena ovat mafiat.

Monti myös esittelee ultrakulttuurin sosiologiaa: periaatteita, asenteita, kunnia- ja itsekäsitystä, ikäjakaumaa, suhdetta toisiin ultraryhmiin ja virkavaltaan. Naisia on myös mukana. Sanottakoon, että ultraryhmillä on huonoimmillaan kiristyksenomaisen ote seuroista ja yksittäisten ottelujen kulusta.

Kirjan toisen osan voi hyvin lukea ensin, erityisesti jos ultrat ja Italian lähihistoria eivät ole tuttua.

Ultrakulttuuri otetaan vakavasti myös akateemisessa tutkimuksessa. Näinä aikoina kyse on noin 60 000 tiukimmasta jalkapallofanista, jotka kuuluvat noin 300 ultraryhmään, arvioivat maan viranomaiset. Vähemmän kuin parhaina vuosina, mutta silti paljon.

Ultrat eivät siis katoa Italian stadioneilta. Se on ottelutunnelmalle hyvä asia.