Anton Monti: Ultrat. Väkivalta ja mafia Italian jalkapallossa. (S&S 2026). 205 s.
Leijonien luola eli Fossa dei Leoni kannatti AC Milania Euroopan yhdestä hulluista vuosista 1968 vuoteen 2005.
Se oli Italian ensimmäinen ultra-ryhmä. Jalkapallossa ultrat ovat kiihkeimpiä ja järjestäytyneitä seurakannattajia.
Jalkapallokatsomossa saapasmaassa istunut on voinut huomata, että ultrat näkyvät ja kuuluvat stadionin kaarteessa tai päädyssä. Seuralla on yleensä useita ultraryhmiä, joille ryhmässä oleminen on elämäntapa.
Ultrakulttuuri on levinnyt maailmalle, Suomea myöten. Mutta se siis syntyi paikallisidentiteettien Italiassa.
Ultrakulttuuri muuttunut paljon
Tietokirjailija Anton Monti kertoo, kuinka kulttuuri on muuttunut yhteiskunnan muutosten myötä – niin politiikan, mafiarikollisuuden, kaupallisuuden kuin englantilaisen fanituskulttuurin keskellä.
Kirjan ensimmäisessä osassa Monti avaa usean perinteisen suuren seuran ultratoimintaa ja niihin liittyviä dramaattisia ja väkivaltaisia yksittäisiä tapauksia.
Mafia, erityisesti etelän Calabriasta levinnyt ’Ndrangheta on noussut esittämään keskeistä roolia. Joitakin näitä väkivaltatapauksia on uutisoitu Suomessakin, mutta ne ovat olennaisia ultraskenen muutoksen kuvauksessa.


