Huutavat ja pomppivat lapset tekivät vaikutuksen Yhdysvaltain presidenttiin Pekingissä. Katso hetki videolta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping ovat aloittaneet tapaamisensa Kiinassa. Xi otti Trumpin vastaan Pekingissä.
Trump kertoi tapaamisen aluksi, että videolle tallentunut vastaaottoseremonia teki häneen vaikutuksen.
Seremoniassa nähtiin Kiinan asevoimien mahtia ja myös valtava joukko pomppivia ja huutavia lapsia, jotka heiluttivat maiden lippuja ja kukkia.
– Se oli kunnia, jollaista harvat ovat koskaan ennen nähneet. Ja nuo lapset tekivät minuun erityisen vaikutuksen, Trump lausui.
– He olivat onnellisia, he olivat kauniita. Armeija, on selvää, se ei voisi olla parempi, mutta nuo lapset olivat uskomattomia, presidentti jatkoi.
Tapaamisen aiheina ovat muun muassa maiden kahdenväliset suhteet, tilanne Lähi-idässä sekä Trumpin tullipolitiikka.
