Musta jää korjasi potin Jussi-gaalassa

Tänä vuonna potin korjasi Musta jää, joka keräsi yhteensä kuusi Jussi-pystiä. Miehen työ ja Ganes -elokuvat joutuivat tyytymään kumpikin kahteen Jussiin.

Vuoden 2007 parhaan kotimaisen elokuvan Jussi-palkinnon on saanut Petri Kotwican ohjaama ja käsikirjoittama Musta jää. Tunnustus jaettiin tänään Jussi-gaalassa Helsingissä.

Kaikkiaan Musta jää keräsi peräti kuusi Jussia. Se palkittiin parhaan elokuvan lisäksi ohjauksesta, käsikirjoituksesta, naispääosasta, musiikista ja leikkauksesta. Filmin naispääosaa näyttelee Outi Mäenpää. Musiikista vastaa Eicca Toppinen ja leikkauksesta Jukka Nykänen.

Parhaasta miespääosasta 2007 Jussilla palkittu Tommi KOrpela.

Gaalassa jaettiin tänä vuonna myös elämäntyöstä myönnettävä Betoni-Jussi. Sen sai ohjaaja Åke Lindman.

Elokuva Miehen työ sai tyytyä kahteen Jussi-pystiin. Tommi Korpelalle myönnettiin roolistaan parhaan miespääosan palkinto, ja Jani Volanen palkittiin parhaasta miessivuosasta.

Parhaan naissivuosan Jussin vei Kristiina Elestelä elokuvasta Sooloilua.

Petri Kotwican Musta jää korjasi kuusi Jussi-palkintoa.

Ganes-elokuva keräsi niin ikään kaksi Jussia. Jukka Uusitalo palkittiin filmin lavastuksesta ja Helena Paavilainen-Takala puvustuksesta.

Raja 1918 pokkasi yhden Jussin, kun Kyösti Väntänen palkittiin parhaasta äänisuunnittelusta. JoulutarinanMika Orasmaa vei Jussin parhaasta kuvauksesta. Elokuva voitti myös yleisöäänestyksen kunniakirjan. Tunnustuksen jakoi pääministeri Matti Vanhanen.

Parhaan dokumentin Jussi-pystillä palkittiin Yhden tähden hotelli.

Jussit jakaa vuosittain Filmiaura-yhdistys, jonka yli 230 jäsentä työskentelevät eri tehtävissä elokuva-alalla.

Ensimmäiset Jussit jaettiin marraskuussa 1944.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat